Todennäköisen vallitsevan syntymiljöön mukaan moreenimuodostumia on jo pitkään luokiteltu subglasiaalisiksi, supraglasiaalisiksi tai marginaalisiksi. Edelleen luokitteluperusteena voi olla jäätikön dynaaminen ja terminen tila, lineaarisuus, poikittaisuus, suuntauksettomuus, jäätikön toimintaan tai rakenteisiin liittyvä kontrolloitu tai kontrolloimaton suhde jne. Tyypillisiä subglasiaalisia aktiivin jään lineaarisia pohjamuotoja ovat drumliinit. Myös poikittaiset ribbed-moreenit ovat syntyneet pääosin aktiivisti liikkuvan jään alla. Supraglasiaalisia muotoja edustaa hyvin ns. kuolleen jään kumpumoreeni ja reunamuotoja reunamoreeni, Suomessa yleisimmin De Geer -moreeni. Stagnantin jään alla voi syntyä myös jään painamia tai pusertamia moreenimuodostumia (vrt. Sugden & John 1976, Aario 1977,1984, Benn & Evans 1998, Seppälä 2005, Evans 2006, Mäkinen et al. 2007, Bennett & Glasser 2009).
Lineaariset drumliini- ja fluting-maastot sekä poikittaiset ribbed- tai reunamoreenimuodostumat ovat korkeusmalleissakin jokseenkin selväpiirteisiä ryhmiä. Tosin ribbed-moreeneista on monia variaatioita ja ongelmia luokittelussa ja muodostumisprosessien päättelemisessä. Myös joidenkin mahdollisten reunamoreeniharjannetyyppien tarkempi luokittelu tai erottaminen vaikkapa kumpumoreenin harjanteista tai jopa glasifluviaalisista muodostumista voi olla haasteellista pelkän morfologian perusteella. Ja esimerkiksi matalapiirteisiä ilmeisesti lähellä jäätikön reunaa deglasiaation aikana syntyneitä fluting-kenttiä tulee esille entistä enemmän.Tässä kirjoituksessa esitetyt käsitykset havaittujen moreenimuodostumien tunnistamisesta ja luokittelusta pohjautuvat kirjallisuuteen ja osin omiin alustaviin päätelmiin visuaalisen tarkastelun pohjalta.
Moreenien yleisistä muodostumisprosesseista
Moreenien yleisistä muodostumisprosesseista
Korkeusmalleja tarkastellessa näyttää nousevan esille ainakin kolme yleistä moreenien muodostumisprosessia: glasiodynaaminen (subglacial bedform), glasiotektoninen (sekundaarinen deformaatio) ja disintegraatio (ablaatio). Lisäksi luokittelussa varmaankin kannattaa ottaa yhdeksi luokitteluperusteeksi muodostuman synty reunamiljöössä, mihin voi vaikuttaa varsin monet prosessit mukaan lukien esimerkiksi reunan väistöliikkeen, puskun ja aineksen valumisen sekä pursuamisen.
Yksittäiseen muodostumaan voi vaikuttaa vaihteleva kombinaatio tai pelkästään yksi prosessi. Tämä koskee myös reunamoreeneita, joiden suuntaus ja dimensiot määräytyvät juuri reuna-asemasta. Nämä prosessit voidaan jakaa edelleen joihinkin osaprosesseihin ja ne ovat muodostaneet spatiaalisesti erilaisia muodostumakenttiä, vyöhykkeitä ja maisemia. Prosessit toimivat yleensä hieman eri aikaan deglasiaatiota, mutta voivat toimia jäätikön eri osissa yhtä aikaakin.Tietenkin moreenien syntyprosesseja voidaan luokitella ja nimetä monella tapaa myös toisin. Tutkimuksen edetessä pystytään varmaan tunnistamaan tarkemmin muitakin yleisiä ja useita erityisiä prosesseja, syntytapoja - ja miljöitä tietynlaisille moreenimuodostumille ja muodostumatyyppien assosiaatioille ja komplekseille (vrt. Aario 1977, 1984). Erilaisten glasigeenisten muodostumien alueellisesta sijoittumisesta voidaan myös rekonstruoida mannerjäätiköiden dynaamista ja termistä järjestäytymistä eri aikoina, jos tiedetään muodostumien syntyolosuhteet (esim. Kleman et al. 2006).
Glasiodynaaminen
Glasiodynaamiset prosessit tapahtuvat yleensä aktiivin lämmin- ja märkäpohjaisen jäätikön alla. Siten syntyvät monet lineaariset muodostumat kuten drumliinit ja vakoumat, ja ilmeisesti myös monet ribbed-moreenit ja kumpumoreenit. Jopa reunamoreenien ainesta voi kerrostua jossain määrin glasiodynaamisesti. Drumlinisaatiota voidaan pitää glasiodynaamisen tai subglacial bedform- prosessin (deforming layer) tyypillisenä ilmenemisenä (kuva 1). Drumlinisaatiossa ilmeisesti ainakin viime vaiheessa oli kulutuksen osalta kysymys lähinnä abraasiosta (esim. Hindmarsh 1996), ja lineaariset muodot syntyivät esimerkiksi eroosiokerroshypoteesin mukaan ( Eyles et al. 2016) erosionaalisesti jään ja alustan välissä deformoituvan vetisen moreenimassan kuluttaessa alustaa tavoitteena vähäisen kitkan pinta. Glasiodynaamiset pohjamuodot näyttävät muodostavan jatkumon monenlaisia ja monenkokoisia muototyyppejä (Aario 1977, Rose 1987 , Ely et al. 2016)
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016 )
Fig. 1. Glaciodynamic landscape with eskers in Lieksa.
Kuva 1. Lieksan rajaseudun drumliini-, fluting- ja harjumaisemaa.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Glasiotektoninen
Useiden glasiotektoniikan tutkijoiden mukaan sulamisveden jäätyminen ja louhinta (plucking) eivät ole glasiotektoniikkaan kuuluvia prosesseja. Glasiotektoniikka ilmenee perusmuodossaan jäätikön painon ja liikkeen aiheuttamien voimien mekaanisena vaikutuksena jäätikön alustan ja edustan kerroksiin (Ruszczynska-Szenajch 1987, Aber ja Ber 2007). Tässä kirjoituksessa glasiotektoniikan käsitettä on kuitenkin käytetty laajassa mielessä vastaamaan myös kaikenlaista jäätikön aiheuttamaa moreeniblokkien sekundaarista deformaatiota, jos se näkyy topografiassa, mutta samalla ei edellytetä, että muodostuma sisältäisi vähintään 25 % glasiotektoniittista ainesta (vrt. Benn and Evans 1998).
Korkeusmalleissa moreenimuodostumien paikoin repeilleeltä vaikuttavasta pintaosasta voi päätellä, että sellaisilla alueilla on primaarisen muotoutumisen jälkeen vaikuttanut glasiotektoninen irrotus, kuljetus ja kasaus. Luultavasti siirtynyt moreeniblokki on ollut prosessin keskeisen ajan jäätyneenä ja murtuminen ja "louhinta"on tapahtunut paljolta haurasmurtumana. Kuitenkin myös sitkeä murtumistyyppi saattaa olla yleinen monien moreenimuotojen subglasiaalisessa muotoutumisessa. Korkeusmallien tulkinnassa tällainen glasiotektoniikan käsite vaikuttaa olevan käyttökelpoinen (Seppälä 2015d), vaikka ilmiö voidaan lukea myös kuuluvaksi glasiodynamiikkaan tai yleiseen jäätikön eroosio-. kuljetus- ja kasaamistyöhön. Osa esimerkiksi kumpumoreeneista ja ribbed-moreeneista voitaisiin luokitella synnyltään glasiotektonisiksi (vrt. Hättestrand et al. 1999).
Subglasiaalisen glasiotektonisen vaikutuksen tulkinnassa on varmaan syytä käyttää varovaisuutta. Silti se vaikuttaisi usein olevan mahdollista (vrt. Moran 1971, Aber et al. 1993, Aber et al. 2007). Tästä prosessista antaa viitteitä moreenien repeilleeltä näyttävä pinta, palapelimäiset blokit ja suoraviivaiset murrokset. Hyvä tunnusmerkki lienee ns. viuhkamurroksen pistemäinen proksimaalipää (Seppälä 2015d); tai salmiakkikuvioinen muototyyppi (kuva 2). Glasiotektonisia ja ablaatioprosesseja on arveltu tehostaneen kallioperän siirrokset ja maanjäristykset deglasiaation yhteydessä (vrt. Sutinen et al. 2014a, Palmu et al. 2015). Glasiotektonisten prosessien laaja subglasiaalinen esiintyminen esimerkiksi Suomessa on kiistanalainen teoria tai hypoteesi, jota juuri muut kuin allekirjoittanut ei ole tuonut toistaiseksi esiin.
Glasiotektoniikkaan liittyy usein jäätikön pohjalla olevan veden uudelleen jäätymistä ja jäätikön liikkeen pysähtelevää ja louhivaa liikkumistapaa. Glasiotektonisia ympäristöjä ovat näin jäätikön pohjan dynaamiset ja termiset siirtymävyöhykkeet liittyen esimerkiksi kylmään keskiosaan, reunaan tai ns. sticky spot-alueisiin (esim. Kleman et al. 2007). Suomessa glasiotektoniset vyöhykkeet sijoittuvat usein pitkittäisiin vyöhykkeisiin drumliinimaastojen alavampiin kohtiin. Supra-akvaattisilla alueilla esiintyy aiemmin tiedettyä enemmän laajoja ja voimakkaita sulavesiuomastoja esimerkiksi samoissa rikkonaisen topografian hieman ympäristön sileän kuvafasieksen luonnehtimia drumliinialueita alavammissa vyöhykkeissä.
Fig. 2. Glaciotectonically fragmented morainic topography near Kuopio
Kuva 2. Glasiotektonisia murrospintoja moreenissa Kutunjärven luoteispuolella Suonenjoen ja Kuopion rajamailla. Murroksia esiintyy kertaluokkaa tiheämpinä tai harvempina eri alueilla. Paikoin on nähtävissä viuhkamurrosten pistemäisiä päitä ja salmiakkikuviointia. Murrokset muodostuvat tavallaan viuhkamurroksista, joista usein vain toinen sivu on jäänyt näkyviin. Näin murrosviivat ovat yleensä jossain määrin diagonaalisia vallitsevaan jäätikön virtaussuuntaan nähden.(kuvalähde: GTK:n Maankamara-online palvelu; vihreä harju, punainen kallio, ruskea moreeni).
Disintegraatio (ablaatio)
Myös stagnantin jään ablaatioprosessien synnyttämät kuolleen jään kumpumoreenit sijoittuvat pääsääntöisesti drumliinikenttien tai kalliomäkien laaksoihin ja ehkä samoihin hiljaisemmin virtaavan ja/tai pysähtyneen virtauksen pitkittäisiin vyöhykkeisiin kuin glasiodynaamiset (ribbed), glasiotektoniset ja glasifluviaaliset eroosio- ja kasaumamuodostumat. Voi olla, että ablaatiokummuista pystytään erottamaan supraglasiaalisesti ja subglasiaalisesti syntyneet, mutta sitä on yleensä vaikea päätellä varmasti pelkän ulkomuodon perusteella (vrt. Sutinen et al. 2014b s. 30; Sutinen et al. 2014a s. 688). Voisi ajatella, että selväpiirteisimmät ja teräväharjaiset "kuviomoreenit" ovat syntyneet subglasiaalisesti painamalla ja yleisemmät ja samalla epämääräisemmät ja vaihtelevan harjanteiset ja etenkin kumpuiset variaatiot tai toisaalta isot pyöreät glasiaalikarstimaiset kummut ovat syntyneet supraglasiaalisissa prosesseissa (kuva 3). Ilmeisesti "kuviomoreeneja" kuitenkin syntyy myös supraglasiaalisissa prosesseissa ja em. luokittelu ei pidä paikkaansa. Ablaatioprosessit saattavat osallistua myös reunamoreenien syntyyn. Glasifluviaalinen eroosio voi aiheuttaa esimerkiksi drumliinimaastojen välisiin yleisiin rikkonaisen topografian laaksoihin pseudokumpumoreenia (vrt. Dahlgren 2013, Seppälä 2015e).
Fig. 3. Common Dead ice hummocky moraine in Muurame.
Drumliinit, vakoumat ja niiden välimaastot
Suurvakoumat (MSGL), drumliinit, vakoumat (viirut) ja submarginaaliset pienvakoumat (flutes) ovat vaihtelevan kokoisia jäätikön liikkeen suuntaisia virtaviivaisia muodostumia, jotka ovat muodostuneet eroosio- ja/tai akkumulaatioprosesseissa liikkuvan jäätikön alla (kuva 4). Ne muodostavat glasiodynaamisten lineaaristen muodostumien jatkumon. Vakoumat ovat matalia ja niillä ei tavallaan ole selvää glasiaaliprosessista johtuvaa loppua eikä alkua. Lisäksi on erilaisia osin kalliosta koostuvia crag and tail - ja pre crag - lineaarisia ainakin osittain glasiodynaamisia muodostumia.
Kansainvälisesti drumliinien ja vakoumien pituus voi vaihdella metreistä satoihin kilometreihin ja leveys metreistä yli kilometriin ja korkeus senteistä satoihin metreihin (esim. Ely et al. 2016). MSGL- muodostumat on määritelty alunperin (Clark 1993) Kanadan olosuhteiden mukaan 8-70 km pitkiksi ja 200 - 1300 m leveiksi. Laajemmalti tilastoituina tähän luokkaan hyväksyttäneen jo yli kilometrin pituisia ja yli 100 m levyisiä muodostumia (Spagnolo et al. 2014). Suomesta tavattava suurimuotoisin fluting, esimerkiksi Posiolla, Lieksassa ja Mikkelissä, saavuttaa jo niitä mittoja (vrt. kuva 10). Drumliinien muoto vaihtelee lyhyestä ja leveästä kapeaan ja pitkään, lusikkamaisesta neulamaiseen jne. Pohjois-Suomessa ovat ehkä yleisempiä flutingmaiset matalat, kapeat ja pitkät vakoumat ja drumliinit. Etelämpänä on myös korkeita ja käännetyn lusikan muotoisia klassisia drumliineja. Tosin myös Pohjois-Suomesta löytyy kaikenmuotoisia glasiodynaamisia pohjamuotoja (kuva 4). MGSL -muotojen on tulkittu edustavan nopean virtauksen alueita ja tämä koskee vähäisemmässä määrin myös pitkiä ja kapeita drumliineja. Usein drumliinien pinnalla esiintyy vakoumia osoittaen samalla ilmeisesti yleistä ikäjärjestystä ja mahdollisesti eroosion (ELH?) lisääntyvää osuutta drumlinisaation loppuvaiheessa monilla alueilla.
Eri-ikäiset virtausvaiheet muodostavat tietysti eri suuntaisia drumliinikenttiä jopa limittäin ja päällekkäin, jos uudemmat virtaukset eivät kokonaan erodoi vanhempia. Näin maastonsuuntaus auttaa osaltaan selvittämään jäätiköitymisten historiaa ja glasiologista rekonstruointia sekä moreenistratigrafiaa ja yleensäkin alueellista glasiaaligeologiaa. Suomessa drumliinit koostuvat enimmäkseen normaali- tai vähäkivisestä keskimääräisestä hiekkamoreenista ja silttisestä hiekkamoreenista (Mäkinen et al. 2007).
a) (© National Land Survey)
Eri-ikäiset virtausvaiheet muodostavat tietysti eri suuntaisia drumliinikenttiä jopa limittäin ja päällekkäin, jos uudemmat virtaukset eivät kokonaan erodoi vanhempia. Näin maastonsuuntaus auttaa osaltaan selvittämään jäätiköitymisten historiaa ja glasiologista rekonstruointia sekä moreenistratigrafiaa ja yleensäkin alueellista glasiaaligeologiaa. Suomessa drumliinit koostuvat enimmäkseen normaali- tai vähäkivisestä keskimääräisestä hiekkamoreenista ja silttisestä hiekkamoreenista (Mäkinen et al. 2007).
b) (© National Land Survey)
c) (© National Land Survey)
d) (© National Land Survey)
Fig. 4. Flutings and drumlins in northern Finland.
Kuva 4. Fluting- ja drumliinimaastoa a)Pohjois-Lapista, b) Kuusamosta, c) Kainuusta ja d) Pohjanmaalta.
Korkeusmallista ilmenevä uusi lineaaristen muodostumien piirre on varmaankin reunan lähellä syntyneet pienvakoumat, joiden korkeus on kymmenistä senteistä pariin metriin. Ne muodostavat usein pieniä muutaman neliökilometrin luokkaa olevia vallitsevaan maastonsuuntaukseen ehkä hyvinkin ristikkäisiä virtauskenttiä kohti glasifluviaalisia eroosiolaaksoja ja harjuja (kuvat 5-8), tai fluting-viuhkoja kohti reuna-asemia. Vallitsevaan glasiaaliseen maastonsuuntaan nähden ristikkäisten glasifluviaalisiin vyöhykkeisiin suuntautuvien pienvakoumakenttien synty voisi liittyä jäätiköstä eriytyneen paikallisen jäälohkon reunaosien painovoimaiseen valumiseen kohti glasifluviaalista eroosiolaaksoa? Tässä tullaan kyllä lähelle jo megatulvahypoteesia glasiaalimorfologian subglasiaalisessa synnyssä (Shaw et al. 1989). Teoriassa olisi ehkä myös mahdollista, että kokonainen fluting-kenttä olisi siirtynyt laattana ja suuntautunut siksi eksoottisesti, mutta niin huomattavia merkkejä glasiotektonisesta toiminnasta ei niillä seuduilla ole havaittavissa. Ja usein nämä fluting-kentät kaareutuvat glasiodynaamiseen tapaan. Toisaalla pienvakoumakentät näyttävät liittyvän selvemmin fluting-viuhkaiseen deglasiaatiomalliin itse pääjäätikköön liittyen (Seppälä 2015c). Pienvakoumat saattaisivat liittyä myös surge-ilmiöön (vrt. Ingolfsson et al. 2016). Mahdollisesti ne ovat paikoin peräisin jo siltä vaiheelta, kun voimakas glasifluviaalinen eroosio oli subglasiaalista keskeislaaksossa, mutta todennäköinen tulkinta on myös, että ne edustavat perääntyvän jäätikön viimeisiä aktiivisia virtausosueita kohti "jäätikkölahtea", missä jäätikön reuna oli perääntynyt huomattavasti ympäristöä pidemmälle. Päävirtaussuuntaan nähden ristikkäisiä pienvakoumakenttiä on mm. Hiidenportin, Korouoman, Sallan Karhujärven, Kuusamon Hyypiöjärven ja Juuman lähettyvillä. Myös Rukan seudulta länsiluoteeseen Posiolle ja edelleen kulkevalla vyöhykkellä monissa paikoin harjulaaksoja reunustaa pitkittäisharjun suuntaan nähden poikittaiset kapeahkot fluting-nauhat. Julma-Ölkyn koillispuolella Kuusamon drumliinikenttä tavallaan vaihettuu pohjoisempaa suuntausta edustavaan fluting-maastoon. Julma-Ölkyn seudun koillisosassa on myös pohjoisia-koillisia fluting-kenttiä, ja länsi- tai eteläpuolella läntisiä-lounaisia vakoumia.
a) Fluting-viuhkoja Sotkamon Louhipuron kautta kulkevaan glasifluviaaliseen eroosiolaaksoon liittyen. (karttalehti Q5314F) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Fig. 5. Local fluted surfaces and fluting terrains, which show cross-wise or transverse patterned flow directions.( map sheet Q5314F) (© National Land Survey). The exotic transverse orientation and location at the edges of the esker chains, in many cases, suggest their formation by the flow of subglacial meltwater rather than directly from gliding ice.
Kuva 5. Drumliinien (DR) päävirtaussuuntaan nähden ristikkäisiä matalapiirteisiä lähellä perääntyvän jäätikön reunaa muodostuneita fluting-kenttiä (FL), jotka suuntautuvat kohti glasifluviaalisia eroosio- ja akkumulaatiojaksoja (GLF_(E)Z).
Fig. 6. Local fluting terrains, which show flow directions towards the esker zone, transverse to the main western striation direction. (Salla: Karhujärvi, map sheet T5142E) (© National Land Survey)
Kuva 6. Sallan Karhujärven seudulla jäätikön päävirtaussuuntaan (läntinen-länsiluoteinen) nähden poikittaisia paikallisia myöhäisiä fluting-suuntia, jotka suuntautuvat ilmeisesti keskellä kulkevaa harjujaksoa kohti. Samaa harjujaksoa ja Oulankajoen laaksoa itään ja kaakkoon päin seuraten esiintyy yleisesti vastaavia suoraviivaisia tai kaareutuvia fluting-kenttiä. Oulankajoesta pohjoiseen ja koilliseen päin kohti Kallunkia taas esiintyy paljon ja laajasti stagnantin jään Pulju-moreenin tyyppistä kumpumoreenia.
Kuva 7. Ristikkäisiä harjujaksoon (GLF) suuntautuvia matalia fluting-muodostumia (FL) Juumassa. Kuusamon drumliinikentän läntinen-länsiluoteinen päävirtaussuunta ilmenee kuvan alaosan drumliinisuuntauksesta. Ympäristössä esiintyy sekä Oulankajoen että Kitkajoen laaksoja reunustaen pienvakoumia tällä tyypillisellä tavalla ryhmittyneinä.
Kuva 8. Sotkamon Hiidenportin kansallispuiston kautta kulkevaan myös glasifluviaaliseen eroosiolaaksoon suuntautuvia heikkoja myöhäisiä fluting-suuntauksia. (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Drumliinit ja vakoumat muodostavat korkeusmallin vinovarjostetussa kuvaesityksessä usein tasaisen näköisiä kilometrien tai kymmenien kilometrien levyisiä pintoja, joita erottavat kapeammat myös pitkittäissuuntaiset rikkonaisen topografian laaksovyöhykkeet, joiden morfologia on syntynyt glasiotektonisesti ja/tai supra-akvaattisilla alueilla glasifluviaalisen voimakkaan eroosion vaikutuksesta (kuva 9). Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa hieman vastaavia mutta pelkästään tai vallitsevasti glasifluviaalisia vyöhykkeitä on nimitetty subglasiaalisiksi sulamisvesikäytäviksi (subglacial meltwater corridors, vrt. Dahlgren 2013). Myös harjut ja kumpumoreenit sijoittuvat paljolta samoihin jaksoihin. Toisinaan nämä vyöhykkeet (harjuineen) voivat kulkea myös vinottain suhteessa glasiodynaamiseen lineaariseen maastonsuuntaukseen. Se viittaa siihen, että ainakin silloin ne ovat hieman myöhempiä ilmiöitä kuin drumliinikenttien syntyminen.
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
b) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Fig 9. Smooth looking drumlin highlands and rough erosional lowland zones, where the erosion has happened by glasiotectonics and by glasiofluvial flow even at subglacial time, and later too. The eskers and different kind of hummocky moraines are also situated mostly in valleys. a) landscape from the Lake District Ice Lobe, b) landscape from Northern Karelian Ice Lobe.
Kuva 9.
a) Pieksämäen luoteisosa (Järvi-Suomen loobi. Pieksämäen drumliinikenttä), b) Kaavin ja Kolin välimaastoa (Pohjois-Karjalan loobi).
Sileäpintaisilta vaikuttavia drumliinikenttiä (DR), joita halkoo vaihtelevan suuntaisia mutta pääosin pitkittäisiä rikkonaisen topografian vyöhykkeitä, jotka ovat muodostuneet glasiotektonisesti (GT) ja glasifluviaalisen eroosion (GLF_EZ) vaikutuksesta. Tämä maisematyyppi on hyvin yleinen Suomen drumliinialueilla. Eri osissa maata harjuja (H, GLF_Z) ja erityyppisiä kumpumoreeneita asettuu myös vastaaviin rikkonaisen topografian pitkittäisiin laaksovyöhykkeisiin. Kuvassa sinisellä värillä on ilmaistu subakvaattinen alue (GTK: Maankamara). Drumliinisuuntaukseen verrattuna glasifluviaaliset vyöhykkeet ovat varmaankin syntyneet yleensä myöhemmin kuin drumliinit. Glasiotektoninen vaikutus saattaa olla drumliinien kanssa samanaikaistakin, tai hieman myöhempää. Se ulottuu myös subakvaattiselle alueelle. Osa maisemassa yleisesti näkyvistä glasifluviaalisista tai fluviaalisista uomista on proglasiaalisia ja ehkä jotkut jo tavallaan jopa postglasiaalisia.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Fig. 10. MSGL:s near Pieksämäki town. (All profiles in figures are with highlighted height.)
Kuva 10. Isokokoista drumliinimaastoa (osin MSGL) Pieksämäen Paltasesta.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos ) (Kaikkien kuvien profiilikuvissa korkeutta on korostettu)
Ribbed-moreenit
Fig. 7. Late local low profile fluting directions towards the esker zone, transverse to the main western striation direction. (Kuusamo: Juuma, map sheet T5312C,E) (© National Land Survey)
Drumliinit ja vakoumat muodostavat korkeusmallin vinovarjostetussa kuvaesityksessä usein tasaisen näköisiä kilometrien tai kymmenien kilometrien levyisiä pintoja, joita erottavat kapeammat myös pitkittäissuuntaiset rikkonaisen topografian laaksovyöhykkeet, joiden morfologia on syntynyt glasiotektonisesti ja/tai supra-akvaattisilla alueilla glasifluviaalisen voimakkaan eroosion vaikutuksesta (kuva 9). Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa hieman vastaavia mutta pelkästään tai vallitsevasti glasifluviaalisia vyöhykkeitä on nimitetty subglasiaalisiksi sulamisvesikäytäviksi (subglacial meltwater corridors, vrt. Dahlgren 2013). Myös harjut ja kumpumoreenit sijoittuvat paljolta samoihin jaksoihin. Toisinaan nämä vyöhykkeet (harjuineen) voivat kulkea myös vinottain suhteessa glasiodynaamiseen lineaariseen maastonsuuntaukseen. Se viittaa siihen, että ainakin silloin ne ovat hieman myöhempiä ilmiöitä kuin drumliinikenttien syntyminen.
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Fig 9. Smooth looking drumlin highlands and rough erosional lowland zones, where the erosion has happened by glasiotectonics and by glasiofluvial flow even at subglacial time, and later too. The eskers and different kind of hummocky moraines are also situated mostly in valleys. a) landscape from the Lake District Ice Lobe, b) landscape from Northern Karelian Ice Lobe.
Kuva 9.
a) Pieksämäen luoteisosa (Järvi-Suomen loobi. Pieksämäen drumliinikenttä), b) Kaavin ja Kolin välimaastoa (Pohjois-Karjalan loobi).
Sileäpintaisilta vaikuttavia drumliinikenttiä (DR), joita halkoo vaihtelevan suuntaisia mutta pääosin pitkittäisiä rikkonaisen topografian vyöhykkeitä, jotka ovat muodostuneet glasiotektonisesti (GT) ja glasifluviaalisen eroosion (GLF_EZ) vaikutuksesta. Tämä maisematyyppi on hyvin yleinen Suomen drumliinialueilla. Eri osissa maata harjuja (H, GLF_Z) ja erityyppisiä kumpumoreeneita asettuu myös vastaaviin rikkonaisen topografian pitkittäisiin laaksovyöhykkeisiin. Kuvassa sinisellä värillä on ilmaistu subakvaattinen alue (GTK: Maankamara). Drumliinisuuntaukseen verrattuna glasifluviaaliset vyöhykkeet ovat varmaankin syntyneet yleensä myöhemmin kuin drumliinit. Glasiotektoninen vaikutus saattaa olla drumliinien kanssa samanaikaistakin, tai hieman myöhempää. Se ulottuu myös subakvaattiselle alueelle. Osa maisemassa yleisesti näkyvistä glasifluviaalisista tai fluviaalisista uomista on proglasiaalisia ja ehkä jotkut jo tavallaan jopa postglasiaalisia.
Fig. 10. MSGL:s near Pieksämäki town. (All profiles in figures are with highlighted height.)
Kuva 10. Isokokoista drumliinimaastoa (osin MSGL) Pieksämäen Paltasesta.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos ) (Kaikkien kuvien profiilikuvissa korkeutta on korostettu)
Ribbed-moreenit
Jäätikön liikkeeseen nähden poikittaisten juomumoreenien dimensiot ja muodot vaihtelevat melkoisesti sekä liittyen glasiodynaamisten tai glasiotektonisten prosessien vaikuttavuuteen ja muutenkin (vrt. Dunlop et al. 2006). Niiden leveys on yleisesti kymmeniä tai korkeintaan muutamia satoja metrejä, korkeus metreistä muutamiin kymmeniin ja pituus kymmenistä metreistä yli kilometrinkin (kuva 11). Myös kumpuja ja epämääräisiä muotoja esiintyy usein samassa kentässä, samoin vaihettumismuotoja muihin glasiodynaamisiin maastonmuotoihin.
Fig. 11. Ribbed moraines from different areas in northern Finland.
a) Reisjärven pohjoispuolelta ja b) Kinnulan luoteispuolelta ne esittävät suhteellisen hyvin kehittyneitä ribbed-poikittaisharjanteita, sekä glasiotektonisten murrosten luonnehtimaa moreenitopografiaa harjujakson lähettyvillä. R = ribbed, GT = glasiotektoninen, H = harju.
Kuva c) on Kemijärven länsipuolelta ja kuva d Ranuan luoteisosista. Ne edustavat ns. klassisia Rogen-moreenikenttiä Suomessa. Kuvassa c on ilmeisesti enemmän disintegraation vaikutusta kuin puhtaammin glasiodynaamiselta vaikuttavassa Ranuan Saukkokankaan maaston Rogen-moreeneissa. Kuvissa a ja c näkyy myös paikoin virtaviivaisuutta juomumoreenien päällä.
Ribbed-moreenien on päätelty muodostuneen myös primaaristi glasiodynaamisena poikittaisena muodostumana (subglacial bedform, deforming layer) ja ehkä joskus lähempänä reunaakin hiertoon ja valumiseen tai pursuamiseen liittyen (vrt. Aario 1977, Dunlop et al 2006, Linden et. al 2008).
Monet ribbed- eli juomumoreenit (Rogen-) näyttävät syntyneen osittain glasiotektoniikan tai fragmentoitumisen (fragmented ribbed moraine, glaciotectonic ribbed moraine) vaikutuksesta (vrt. Hättestrand 1997, Hättestrand et al. 1999, Sarala 2006, Seppälä 2015 d). Suomen nimetyistä kumpumoreenikentistä (Mäkinen et al. 2007) ja niiden läheisistä drumliinikenttien osista glasiotektonista vaikutusta näkyy ainakin paikoin huomattavasti seuraavissa: Pori-Ahlainen, Vaasa-Maksamaa, Kälviä-Kivijärvi, Kalajoki-Pihtipudas, Etelä-Savo, Leppävirta, Kajaani-Outokumpu, Oulu, Puolanka-Vaala, Kuhmo, Sihtuuna, Ranua, Kemijärvi ja Sevetti, Paikoin glasiotektoniikka liittyy erillisiin moreenimuodostumiin ja paikoin se esiintyy muuten moreenipinnan murtoviivaisuutta aiheuttavana tekijänä (kuva 2; Seppälä 2015d).
Ribbed-moreeneja esiintyy lähes yksinomaisena ns. kumpumoreenimuotona esimerkiksi Etelä-Lapin ja Keski-Pohjanmaan kumpumoreenikentissä. Tämä vastaa yleistä käsitystä siitä, että ribbed-moreenien esiintymisalue keskittyy jäätiköityneiden alueiden keskiosiin, missä jäätikkö maksimivaiheessa olisi ollut kylmäpohjainen (Hättestrand et al. 1999); ja deglasiaatiossa ilmaston ja jäätikön lämmetessä dynaamisessa ja termisessä siirtymävyöhykkeessä moreenialusta repeili harjanteiksi.
Kaikilla alueilla ribbed-moreenien selännetopografian muodostuminen tuskin kuitenkaan liittyy vain jäätikön keskiosien pohjan kylmyyteen, ja monilla alueilla ribbed-moreenien kerrostumisen ja myös glasiotektonisen toiminnan, tai muuten juomumoreeneille sopivat syntyprosessit, mahdollistava jäätikön pohjan glasiologinen tilanne saavutetaan drumliinivaiheen kanssa samanaikaisesti tai myöhemmin (vrt. Seppälä 2015d, kuva 13). Niinpä ribbed-moreeneja tavataan jossain määrin myös lähempää maksimivaiheen reunaa, kuten Pohjois-Amerikassa Mainessa ja Minnesotassa (vrt. kuva 14).
Erästä Länsi-Suomen maastoa (kuva 12a) voidaan tulkita niinkin, että siinä näkyy sekä glasiodynaaminen (bedform) että glasiotektonisempi ehkä suhteellisen samaan aikaan muodostuva variantti tästä muotoryhmästä. Myös kuvassa 12b voidaan nähdä sekä glasiodynaamisempaa että glasiotektonisempaa juomumoreenimaastoa.
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Fig. 12. Partly glaciodynamic and partly glaciotectonic ribbed moraine in Pori, south-western Finland.
Kuva 12. Ribbed-moreenimaastoa Porista. Kuvassa a) (Lassila) esiintyy keskellä selvästi glasiodynaamisen loivapiirteiseltä vaikuttavaa drumliineista vaihettuvaa Rogen-moreenia ja vasemmassa alakulmassa voisi olla glasiotektonista repeilymaastoa. Oikeassa yläkulmassa alkaa pohjoiseen päin laajentuva ehkä lähempänä reunaa tapahtuneiden glasiotektonisten murrosten luonnehtima moreenialue. Samantapaista tulkintaa voidaan hahmotella myös koskemaan kuvaa b (Joutsijärvi), missä glasiotektoniset murrokset korostuvat yläosassa. Kuvan keskiosassa joissakin järven niemissä ja saarissa näkyy jopa pinnan heikkoa virtaviivaisuutta.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Fig. 13. Hummocky moraines in Haapajärvi. Lämäkangas, partly ribbed, partly glaciotectonic and perhaps marginal, too. There are three size classes of basically ribbed moraines, perhaps as the reflection of glacier conditions of dynamics and stress fields on the base of the glacier.
Kuva 13. Kumpumoreenimaastoa Haapajärveltä Kalajoen länsipuolelta. Alue kuuluu lounaisen aktiivisen loobin ja koillisen passiivialueen saumaan, missä kulkee myös matalapiirteinen harjujakso. Muodot voitaisiin tulkita kaikki osin glasiotektoniseksi ribbed-moreeniksi, mikä alueella esiintyisi erikokoisina päällekkäisinä muotoelementteinä: iso-, keski- ja pienikokoinen kuvioitus. Tosin pienikokoisin harjannetopografia saattaa olla enemmän reunasyntyistä. Varsinaisille ribbed-moreenikentille on yleistä, että muodostumakuvion kokoluokka ja samalla toisinaan topografiset piirteetkin vaihtelevat laikuittain. Tämä on varmaankin seurausta jäätikön dynamiikan ja deformoituvan kerroksen jännitys- ja muodonmuutostilojen ja/tai glasiotektonisten prosessien paikallisista ja ajallisista vaihteluista.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Kuva 12. Ribbed-moreenimaastoa Porista. Kuvassa a) (Lassila) esiintyy keskellä selvästi glasiodynaamisen loivapiirteiseltä vaikuttavaa drumliineista vaihettuvaa Rogen-moreenia ja vasemmassa alakulmassa voisi olla glasiotektonista repeilymaastoa. Oikeassa yläkulmassa alkaa pohjoiseen päin laajentuva ehkä lähempänä reunaa tapahtuneiden glasiotektonisten murrosten luonnehtima moreenialue. Samantapaista tulkintaa voidaan hahmotella myös koskemaan kuvaa b (Joutsijärvi), missä glasiotektoniset murrokset korostuvat yläosassa. Kuvan keskiosassa joissakin järven niemissä ja saarissa näkyy jopa pinnan heikkoa virtaviivaisuutta.
Fig. 13. Hummocky moraines in Haapajärvi. Lämäkangas, partly ribbed, partly glaciotectonic and perhaps marginal, too. There are three size classes of basically ribbed moraines, perhaps as the reflection of glacier conditions of dynamics and stress fields on the base of the glacier.
(Haapajärvi: map sheet Q4312D) (© National Land Survey)
Fig. 14. Morainic landforms in Lammi near eskers (green colour). R = ribbed moraines, DG = De Geer moraines, FL = fluting, H = esker, K = Kames, GT = glaciotectonic features.
(Hämeenlinna: Lammi, map sheet M4134D) (© National Land Survey)
Kuva 14. Harjujakson läheisiä moreenimuodostumia Lammilta (Lieso). Suurimuotoinen osin poikittainen kumpumoreeni vaikuttaa ribbed-moreenilta (R). Lisäksi alueella esiintyy reunamoreeneja (DG), ison harjuakson eri puolilla hieman eri suuntaista virtaviivaisuutta (FL), glasiotektonisia murroksia (GT) ja Kames-maastoa (K) / ablaatiomoreenia. Pohjana maaperäkartta (GTK: Maankamara).
Kumpumoreenit
Tarkemmin määrittelemätöntä kumpumoreenia, yleistä kumpumoreenia, voitaisiin pitää puhtaasti morfologisena yleisnimityksenä ja myös tarkemmin määrittelemättömien moreenimuodostumien kaatoluokkana. Eräänä jakoperusteena saattaisi olla tulkinta vallitsevasta syntyprosessista: glasiodynaaminen, glasiotektoninen, disintegraatio (ablaatio), reunamiljöö (vrt. Mäkinen et al. 2007).
Glasiodynaaminen kumpumoreeni
Tämä nimitys menee aika tavalla päällekkäin ribbed-moreenin kanssa, mutta se voisi koskea lähinnä suurehkoja pyöreähköjä kumpuja ja ehkä joitakin isoja selänteitäkin (vrt. Mäkinen et al. 2007), joita ei haluata lukea juomumoreeneihin (kuvat 15 ja 16). Vahvasti subakvaattisilla alueilla ne lienevät suhteellisen yleinen kumpumoreenityyppi. Esimerkiksi Ilomantsin seudulla aktiivin jään moreenimuodostumat ovat yleensä glasiodynaamisia eivätkä glasiotektonisia (kuva 15 ja 16).
Kuva 15. Glasiodynaamisia drumliineja, vakoumia ja aktiivin jään kumpumoreenia sekä Rogen-moreenia Ilomantsista. Oikeassa yläkulmassa on ilmeisesti lajittuneesta aineksesta koostuvia kehämäisiä harjanteita. (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
b) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Kuva 14. Harjujakson läheisiä moreenimuodostumia Lammilta (Lieso). Suurimuotoinen osin poikittainen kumpumoreeni vaikuttaa ribbed-moreenilta (R). Lisäksi alueella esiintyy reunamoreeneja (DG), ison harjuakson eri puolilla hieman eri suuntaista virtaviivaisuutta (FL), glasiotektonisia murroksia (GT) ja Kames-maastoa (K) / ablaatiomoreenia. Pohjana maaperäkartta (GTK: Maankamara).
Kumpumoreenit
Tarkemmin määrittelemätöntä kumpumoreenia, yleistä kumpumoreenia, voitaisiin pitää puhtaasti morfologisena yleisnimityksenä ja myös tarkemmin määrittelemättömien moreenimuodostumien kaatoluokkana. Eräänä jakoperusteena saattaisi olla tulkinta vallitsevasta syntyprosessista: glasiodynaaminen, glasiotektoninen, disintegraatio (ablaatio), reunamiljöö (vrt. Mäkinen et al. 2007).
Glasiodynaaminen kumpumoreeni
Tämä nimitys menee aika tavalla päällekkäin ribbed-moreenin kanssa, mutta se voisi koskea lähinnä suurehkoja pyöreähköjä kumpuja ja ehkä joitakin isoja selänteitäkin (vrt. Mäkinen et al. 2007), joita ei haluata lukea juomumoreeneihin (kuvat 15 ja 16). Vahvasti subakvaattisilla alueilla ne lienevät suhteellisen yleinen kumpumoreenityyppi. Esimerkiksi Ilomantsin seudulla aktiivin jään moreenimuodostumat ovat yleensä glasiodynaamisia eivätkä glasiotektonisia (kuva 15 ja 16).
Kuva 15. Glasiodynaamisia drumliineja, vakoumia ja aktiivin jään kumpumoreenia sekä Rogen-moreenia Ilomantsista. Oikeassa yläkulmassa on ilmeisesti lajittuneesta aineksesta koostuvia kehämäisiä harjanteita. (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Fig, 16. Active ice hummocks near Paavola and Luohua, northern Ostrobothnia.
Kuva 16. Todennäköisesti aktiivin jään (glasiodynaamista) kumpumoreenia Pohjois-Pohjanmaalla syvän veden alueilla a) Luohualla ja b) Paavolassa. Se saattaa koostua jokseenkin jyrkkäpiirteisistäkin pienistä kummuista ja isommista ja loivista myös. Vaihettumista tapahtuu bedform-tyyppisten drumliinien ja ribbed-moreenin muotojen kanssa. (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Glasiotektoninen kumpumoreeni
Yleisnimitys kaikille vallitsevasti tai jopa vain pintapiirteiltään glasiotektoniseen syntyyn viittaaville kumpumoreeneille olisi siis glasiotektoninen kumpumoreeni. Niissä on havaittavissa glasiotektonisia piirteitä kuten koloja, viuhkamurroksia ja salmiakkikuviointia johtuen tiheistä murroksista. Muotoryhmä sekoittuu helposti ribbed-moreeneihin (kuva 17). Kuvaavana nimityksenä voisi käyttää eri tilanteissa "laattamoreenia, murrosmoreenia tai porrasmoreenia".
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
b) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
c) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
d) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
e) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos )
Fig. 17. Glaciotectonic hummocky moraines in northern and central Finland.
Kuva 17. Glasiotektonista kumpumoreenia a) Ullavalta ja b) Pieksämäeltä, c) Muhoksen pohjoispuolelta, d) Kiimingin Martimojoelta ja e) Ylivieskan eteläpuolelta. Kuvassa b erottuu esimerkiksi viuhkamurrosten pyöreähköjä alkupisteitä ja salmiakkikuviotakin. Kuvan c) todennäköisesti glasiotektonista kumpumoreenia voisi nimittää vaikkapa porrasmoreeniksi. Lisäksi alueella erottuu suuripiirteisempää glasiodynaamista morfologiaa. Kuvassa d) esiintyy murtoviivaisia glasiotektonisia (GT) ja suurempia glasiodynaamisia maastonmuotoja (DR drumliini, R ribbed) ja edellä mainittujen välimuotoja. Kuva e) on syvän veden alueelta passiivisen jäälohkon ja aktiivisen lounaisen loobin saumavyöhykkeeltä, missä ilmeisesti glasiotektoniset prosessit ovat olleet vallitsevia moreenimorfologian muotoutumisessa (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos ).
Kuolleen jään kumpumoreeni
Luokan nimi voisi olla myös esimerkiksi disintegraatiomoreeni. Morfologiastakin voidaan yrittää päätellä tarkempaa muodostumisprosessia ja miljöötä: subglasiaalinen, supraglasiaalinen, valuminen, pursuaminen jne. Jäätikön paikalliseen häviämiseen voi liittyä varsin moninaisia kerrostumis- ja eroosioprosesseja. Näin tämän luokan moreenimorfologia koostuu yleensä suuntautumattomista jyrkkäpiirteisistä kummuista ja harjanteista, joissa esiintyy umpilaskeumia tai rengasharjanteita. Jatkossa on tarkasteltu luokan teoreettista jakoa edelleen geneettisin perustein, mutta sitä voi olla vaikea käyttää pelkässä korkeusmallitulkinnassa. Voi olla, että jäätikkö ei ole ollut täysin stagnanttia kaiken aikaa joidenkin tämän luokan muodostumien syntyprosesseissa (vrt. Clayton 1967, Kujansuu 1967, Aartolahti 1974, 1975, Mäkinen et al. 2007).
Supraglasiaalinen ja marginaalinen, subaerinen ablaatiokumpumoreeni
Kuolleen jään kumpumoreenia syntyy tyypillisesti supra-akvaattisessa tai matalan veden ympäristössä jään sulaessa paikalleen (op.cit.). Morfologia voi olla varsin vaihtelevaa: esimerkiksi jyrkkäpiirteistä ja umpilaskeumia sisältävää. Toisin paikoin sitä esiintyy vaarojen ja mäkien lakiosissa, mutta yleisimmin muutenkin rikkonaisen topografian pitkittäisissä vyöhykkeissä ja mahdollisesti harjujen tuntumassa maaston paikallisesti alavissa osissa tai alarinteillä. Tähän ryhmään kuuluviksi voisi lukea myös useimmat tässä kerrostumisympäristössä kerrostuneiksi tulkitut pyöreähköt ja myös isokokoiset kummut (esim. Runnin-Vieremän seudun isokokoiset hieinoainesmoreenikummut ja Heinäperän moreenikentän muodostumat, kuva 18, 19) ja jokseenkin tavanomaiset kumpumoreeniharjanteet (kuvat 20-23). Moreeniaines kuolleen jään kumpumoreeneissa on tyypillisesti lohkareista, soraista hiekkamoreenia, mutta myös erityisiä hienoainesmoreenia sisältäviä muodostumia esiintyy (Pohjois-Savo). Hienoainesmoreeni on teoriassa tyypillisempää jään painamille "kuviomoreeneille" kuin "normaaleille" stagnantin jään kumpumoreeneille.
Kuva 18. Kurenpolven kuuluisia hienoainesmoreenista muodostuneita erittäin suurikokoisia esim. 40 m korkeita "patamoreeneja" ja enimmäkseen 2-10 m korkeita kapeita ja pitkiä säännöllisesti suuntautuneita radiaalimoreeneja (vrt. Aartolahti 1975). Alue oli subakvaattista (karttalehti Q4333G. Maanmittauslaitos avoin aineisto). Esimerkiksi nopeat vedenkorkeuden vaihtelut, surge-ilmiö ja maanjäristys saattavat olla tämänkin erikoisen maiseman synnyn takana? Ainakin radiaalimoreenit voitaisiin lukea myös jään pusertamiksi subglasiaalisiksi muodoiksi.
Kuva 19. Kiuruveden Heinäperän pohjoispuolista kumpumoreenimaastoa, mikä voidaan tulkita myös Pulju-moreeniksi, missä (pari)harjanteet ovat melko suoria. Myös pieniä moreeniplatoita reunusharjanteineen on havaittavissa. Viimeisin fluting-suuntaus näkyy yllättävän lähellä: noin 300 astetta. Valitettavasti kuva-alan eteläpuolisista Heinäperän kumpumoreenialueen keskiosien erikoisista pyöreistä isoista moreenikummuista ei vielä ole saatavissa tarkkaa korkeusmallia (vrt. Aartolahti 1975). Alue on supra-akvaattista. (Profiiliesitysten korkeutta on korostettu)
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Fig. 20. Mostly common ablation hummocky moraine and fluting in Loppi, south-western Finland.
Kuva 20. Harjujakson ympärille matalaan veteen tai supra-akvaattiseen ympäristöön muodostunutta pienehköä (leveys yleensä alle 100 m ja korkeus alle 10 m) kumpumoreenia laaksoasemassa suhteessa "fluting-ylänköihin". Alue sijaitsee toisen ja kolmannen Salpausselän välimaastossa Lopella. Pääasiallinen kerrostuminen liittynee kuolleen jään ympäristöön, mutta kumpumoreenissa näkyy paikoin myös glasiodynaamista pitkittäistä ja glasiotektonista/marginaalista poikittaista suuntausta.
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
b) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Kuva 21. a) Vaihtelevan kokoista ja muotoista ablaatiokumpumoreenia Mäntyharjun kaakkoisosasta (karttalehti M5121F). Osa isoista selänteistä lienee alkujaan glasiodynaamisia ja glasiotektonisia: glasiodynaamisen moreenipinnan repeilyä ja jonkin verran myös glasifluviaalista eroosiota laaksoasemassa. Alue on pääosin supra-akvaattista. Korkein ranta on noin 110 m korkeudella.
b) Vastaavaa moreenimorfologiaa drumliinien välimaastosta Kangasniemeltä ((karttalehti N4343A), missä korkein ranta on noin 130 m korkeudella.
a)
b) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Kuva 22. Monimuotoista ablaatiomoreenimaastoa Uuraisilta, keskustasta hieman kaakkoon. Alue on supra-akvaattista. a) yleiskuva. b) pienehköä melko pyöreämuotoista kummukkoa, myös umpilaskeumia ja pariharjanteita (karttalehti N4412F, Maanmittauslaitos avoin aineisto).
Subglasiaalinen ablaatiokumpumoreeni
Luultavasti useat tämän ryhmän syntytavan mukaiset moreenimuodostumat sekoittuvat edelliseen ryhmään. Korkeusmalleja tarkastellessa voidaan kuitenkin esittää sellainen kuvitelma, että monet "erikoiset kuviomoreenit", joiden morfologisiin elementteihin kuuluu selviä painanteita ja teräviä harjanteita ja usein monimutkaista ja selväpiirteistä horisontaalista kuvioitusta, olisivat syntyneet jokseenkin kuolleen jään oloissa subglasiaalisesti jäätikön painokuviona. Niitä esiintyy tyypillisesti supra-akvaattisilla alueilla, mutta myös subakvaattisesti. Kuitenkin ilmeistä on, että "kuviomoreeneja" syntyy myös supraglasiaalisesti, mikä saattaa jopa olla yleisempi muodostumisympäristö.
Vaikka "kuviomoreenit" käsitellään tässä luokassa, on siis ilmeistä että niitä ja esimerkiksi juuri Suomessa yleisnimityksenä käytettyä Pulju-moreenia syntyy sekä supraglasiaalisesti että subglasiaalisesti ja mahdollisesti muillakin tavoilla. Pulju-moreenin on tulkittu muodostuneen myös jonkinlaisen kryoturbaation tai periglasiaalisen prosessin vaikutuksesta (Aario 1994). Esimerkiksi Aartolahti (1974) painotti supraglasiaalista syntyä, kun taas Kujansuu (1967, vrt. Hoppe 1952) kannatti subglasiaalista pursuamista, mitä Sutinen et al. (2014a,b) myös vaikuttaisi suosivan syntytapana lisättynä laukaisevaksi tekijäksi maanjäristykset. Johansson et al. (1991) saivat tutkimuksessaan todisteita molemmista kerrostumistavoista. Kukkonen et al. (1990) kannattivat subglasiaalista pursuamista Pohjois-Savon hienoainesmoreenimuodostumien synnylle.
Ruotsissa tähän muotoryhmään on varhaisissa tutkimuksissa luettu Veiki-moreeni ja Suomessa siis Pulju-moreeni (Hoppe 1952). Pohjois-Amerikassa puhutaan doughnut-moreeneista tai vaikkapa: ice-pressed ridges, ice-contact rings and ridges (esim. Gravenor & Kupsch 1959, Stalker 1960, Parizek 1969). Viime mainittu nimitys (Parizek 1969) jään kontaktissa syntyneista renkaista ja harjanteista pitää sisällään sekä sub-, en-, että supraglasiaaliset moreenit. Siksi ilmeisesti sitä nimitystä voisi käyttää korkeusmallien tulkinnassa monilla alueilla, jos tarkempaa tietoa esimerkiksi muodostumien sisäisestä koostumuksesta ja rakenteesta ei ole käytettävissä. Toisaalta vaihtoehtona on yleinen kuolleen jään kumpumoreenin nimitys.
Pulju-moreenin tyyppialueelta Suomessa ei ole vielä saatavissa tarkkaa korkeusmallia, joten sen nimityksen käyttö on hieman ongelmallista. Ortoilmakuvassa Puljun Pulju-moreeni vaikuttaa pyöreäharjaiselta. Kirjallisuudessa Pulju-moreeni on esitetty yleensä pyöreäharjaisena ja matomaisia harjanteita sisältävänä ja tasossa rengasmaisena eikä teräväharjaisena ja horisontaalisesti hieman kulmikaskuvioisena kuten Kinahmin kautta kulkevassa moreeniketjussa esimerkiksi Halunassa kumpumoreeni usein esiintyy. Suomessa näitä kuviomoreeneita ja/tai Pulju-moreeneita esiintyy varsinkin Lapissa ja Pohjois-Savossa sekä Lieksan-Ilomantsin seudulla ja monilla muillakin supra-akvaattisilla alueilla joskin on huomattavaa, että esimerkiksi Kinahmin seudulla kuviomoreeneita on muodostunut myös selvästi subakvaattisille, joskin matalan veden alueille suhteessa ylimpään rantaan. Puhosjärveltä Kiantajärven itäpuolelle ulottuva Suomussalmen kumpumoreeniketju (Virkkala 1951, Aario ja Forsström 1979) näyttää myös ainakin läntisiltä osiltaan, mistä korkeusmallia on toistaiseksi osittain saatavilla, koostuvan paljolta kuviomoreenin tyyppisestä morfologiasta. Siten Kinahmin kautta ja Suomussalmen kautta kulkevat (ablaatio)kumpumoreeniketjut muistuttaisivat topografialtaan ja stagnantin saumamuodostuman tyyppiseltä glasiodynaamiselta sijainniltaan toisiaan? Oulankajoesta pohjoiseen ja koilliseen päin kohti Kallunkia esiintyy myös paljon ja laajasti stagnantin jään Pulju-moreenin tyyppistä kumpumoreenia sekä joitakin erillisiä reunamoreenin tyyppisiä harjanteita tai railontäytteitä. Ilomantsin pohjoisosissa ja Pielisjärven reunamuodostuman proksimaalipuolella (kuvat 27 ja 28) tavataan suhteellisen suuriakin pyöreähköjä tai soikeita reunaharjanteisia moreeniplatoo-muodostumia tai vastaavia reunaharjanteisia painanteita. Näin osa niistä muistuttaa aika lailla Veiki-moreenia. Suomessa kuitenkin näiden muodostumien yleisnimitykseksi näyttää muodostuneen Pulju-moreeni (vrt. Sutinen 2014b) erottelematta supra- tai subglasiaalista syntytapaa.
Kuviomoreenien morfologisiksi elementeiksi voisi hahmottaa 1) reunusharjanteineen pyöreähkön kehämäisesti sulkeutuvat moreeniplatoot tai painanteet, 2) monimuotoisen "korvamaisesti" sulkeutuvat kehäharjanteet, 3) sulkeutumattomat enemmän tai vähemmän mutkittelevat harjanteet (ice-pressed ridges, Pulju-moreeni ym.), 4) pariharjanteet, 5) pyöreät kummut, 6) suorahkot yhdensuuntaiset harjanteet (vrt. radiaalimoreeni). Vallitsevan elementin mukaan kyseistä muotoryhmää voisi nimittää jollain sopivalla kuvaavalla nimityksellä kuten vaikkapa: painannemoreeni, platoomoreeni, korvamoreeni, Pulju-moreeni, parimoreeni, kekomoreeni, radiaalimoreeni yms. (kuvat 24-28). Osa näistä voi kuitenkin syntyä paitsi sub- niin myös supraglasiaalisissa prosesseissa. Tietynlaisen kuviomoreenin tyyppialueeksi voisi nimetä vaikkapa Halunan (Haluna-moreeni). Tulkinnan tarkistamiseksi olisi tietysti hyvä saada sedimentologista tutkimusaineistoa.
Kuva 24. Kyyjärven itäpuolen ablaatiomoreenimaastoa (P4144C, Metsäperä). Topografia muodostuu lähinnä "mutkittelevista harjanteista". (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
b) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
c) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
d) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
e) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
f) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Kuva 16. Todennäköisesti aktiivin jään (glasiodynaamista) kumpumoreenia Pohjois-Pohjanmaalla syvän veden alueilla a) Luohualla ja b) Paavolassa. Se saattaa koostua jokseenkin jyrkkäpiirteisistäkin pienistä kummuista ja isommista ja loivista myös. Vaihettumista tapahtuu bedform-tyyppisten drumliinien ja ribbed-moreenin muotojen kanssa. (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Yleisnimitys kaikille vallitsevasti tai jopa vain pintapiirteiltään glasiotektoniseen syntyyn viittaaville kumpumoreeneille olisi siis glasiotektoninen kumpumoreeni. Niissä on havaittavissa glasiotektonisia piirteitä kuten koloja, viuhkamurroksia ja salmiakkikuviointia johtuen tiheistä murroksista. Muotoryhmä sekoittuu helposti ribbed-moreeneihin (kuva 17). Kuvaavana nimityksenä voisi käyttää eri tilanteissa "laattamoreenia, murrosmoreenia tai porrasmoreenia".
Fig. 17. Glaciotectonic hummocky moraines in northern and central Finland.
Kuva 17. Glasiotektonista kumpumoreenia a) Ullavalta ja b) Pieksämäeltä, c) Muhoksen pohjoispuolelta, d) Kiimingin Martimojoelta ja e) Ylivieskan eteläpuolelta. Kuvassa b erottuu esimerkiksi viuhkamurrosten pyöreähköjä alkupisteitä ja salmiakkikuviotakin. Kuvan c) todennäköisesti glasiotektonista kumpumoreenia voisi nimittää vaikkapa porrasmoreeniksi. Lisäksi alueella erottuu suuripiirteisempää glasiodynaamista morfologiaa. Kuvassa d) esiintyy murtoviivaisia glasiotektonisia (GT) ja suurempia glasiodynaamisia maastonmuotoja (DR drumliini, R ribbed) ja edellä mainittujen välimuotoja. Kuva e) on syvän veden alueelta passiivisen jäälohkon ja aktiivisen lounaisen loobin saumavyöhykkeeltä, missä ilmeisesti glasiotektoniset prosessit ovat olleet vallitsevia moreenimorfologian muotoutumisessa (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos ).
Kuolleen jään kumpumoreeni
Luokan nimi voisi olla myös esimerkiksi disintegraatiomoreeni. Morfologiastakin voidaan yrittää päätellä tarkempaa muodostumisprosessia ja miljöötä: subglasiaalinen, supraglasiaalinen, valuminen, pursuaminen jne. Jäätikön paikalliseen häviämiseen voi liittyä varsin moninaisia kerrostumis- ja eroosioprosesseja. Näin tämän luokan moreenimorfologia koostuu yleensä suuntautumattomista jyrkkäpiirteisistä kummuista ja harjanteista, joissa esiintyy umpilaskeumia tai rengasharjanteita. Jatkossa on tarkasteltu luokan teoreettista jakoa edelleen geneettisin perustein, mutta sitä voi olla vaikea käyttää pelkässä korkeusmallitulkinnassa. Voi olla, että jäätikkö ei ole ollut täysin stagnanttia kaiken aikaa joidenkin tämän luokan muodostumien syntyprosesseissa (vrt. Clayton 1967, Kujansuu 1967, Aartolahti 1974, 1975, Mäkinen et al. 2007).
Supraglasiaalinen ja marginaalinen, subaerinen ablaatiokumpumoreeni
Kuolleen jään kumpumoreenia syntyy tyypillisesti supra-akvaattisessa tai matalan veden ympäristössä jään sulaessa paikalleen (op.cit.). Morfologia voi olla varsin vaihtelevaa: esimerkiksi jyrkkäpiirteistä ja umpilaskeumia sisältävää. Toisin paikoin sitä esiintyy vaarojen ja mäkien lakiosissa, mutta yleisimmin muutenkin rikkonaisen topografian pitkittäisissä vyöhykkeissä ja mahdollisesti harjujen tuntumassa maaston paikallisesti alavissa osissa tai alarinteillä. Tähän ryhmään kuuluviksi voisi lukea myös useimmat tässä kerrostumisympäristössä kerrostuneiksi tulkitut pyöreähköt ja myös isokokoiset kummut (esim. Runnin-Vieremän seudun isokokoiset hieinoainesmoreenikummut ja Heinäperän moreenikentän muodostumat, kuva 18, 19) ja jokseenkin tavanomaiset kumpumoreeniharjanteet (kuvat 20-23). Moreeniaines kuolleen jään kumpumoreeneissa on tyypillisesti lohkareista, soraista hiekkamoreenia, mutta myös erityisiä hienoainesmoreenia sisältäviä muodostumia esiintyy (Pohjois-Savo). Hienoainesmoreeni on teoriassa tyypillisempää jään painamille "kuviomoreeneille" kuin "normaaleille" stagnantin jään kumpumoreeneille.
(© National Land Survey)
Fig. 18. Spectacular hummocky disintegration moraines in Kurenpolvi, Iisalmi. The material is mostly fine grained till. Radial moraines could be ice-pressed ridges, and so under other title. And maybe big mounds could be relative to Veiki-plateaus although without any drumlinization. (map sheet Q4333G)(© National Land Survey)(All profiles in figures are with highlighted height.)
(© National Land Survey)
Fig. 19. Dead ice moraine which resembles ice-contact rings and ridges. (All profiles in figures are with highlighted height.)
Fig. 20. Mostly common ablation hummocky moraine and fluting in Loppi, south-western Finland.
Kuva 20. Harjujakson ympärille matalaan veteen tai supra-akvaattiseen ympäristöön muodostunutta pienehköä (leveys yleensä alle 100 m ja korkeus alle 10 m) kumpumoreenia laaksoasemassa suhteessa "fluting-ylänköihin". Alue sijaitsee toisen ja kolmannen Salpausselän välimaastossa Lopella. Pääasiallinen kerrostuminen liittynee kuolleen jään ympäristöön, mutta kumpumoreenissa näkyy paikoin myös glasiodynaamista pitkittäistä ja glasiotektonista/marginaalista poikittaista suuntausta.
Kuva 21. a) Vaihtelevan kokoista ja muotoista ablaatiokumpumoreenia Mäntyharjun kaakkoisosasta (karttalehti M5121F). Osa isoista selänteistä lienee alkujaan glasiodynaamisia ja glasiotektonisia: glasiodynaamisen moreenipinnan repeilyä ja jonkin verran myös glasifluviaalista eroosiota laaksoasemassa. Alue on pääosin supra-akvaattista. Korkein ranta on noin 110 m korkeudella.
b) Vastaavaa moreenimorfologiaa drumliinien välimaastosta Kangasniemeltä ((karttalehti N4343A), missä korkein ranta on noin 130 m korkeudella.
Kuva 22. Monimuotoista ablaatiomoreenimaastoa Uuraisilta, keskustasta hieman kaakkoon. Alue on supra-akvaattista. a) yleiskuva. b) pienehköä melko pyöreämuotoista kummukkoa, myös umpilaskeumia ja pariharjanteita (karttalehti N4412F, Maanmittauslaitos avoin aineisto).
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Kuva 23. Muuramen isokokoista kumpumoreenia.Subglasiaalinen ablaatiokumpumoreeni
Luultavasti useat tämän ryhmän syntytavan mukaiset moreenimuodostumat sekoittuvat edelliseen ryhmään. Korkeusmalleja tarkastellessa voidaan kuitenkin esittää sellainen kuvitelma, että monet "erikoiset kuviomoreenit", joiden morfologisiin elementteihin kuuluu selviä painanteita ja teräviä harjanteita ja usein monimutkaista ja selväpiirteistä horisontaalista kuvioitusta, olisivat syntyneet jokseenkin kuolleen jään oloissa subglasiaalisesti jäätikön painokuviona. Niitä esiintyy tyypillisesti supra-akvaattisilla alueilla, mutta myös subakvaattisesti. Kuitenkin ilmeistä on, että "kuviomoreeneja" syntyy myös supraglasiaalisesti, mikä saattaa jopa olla yleisempi muodostumisympäristö.
Vaikka "kuviomoreenit" käsitellään tässä luokassa, on siis ilmeistä että niitä ja esimerkiksi juuri Suomessa yleisnimityksenä käytettyä Pulju-moreenia syntyy sekä supraglasiaalisesti että subglasiaalisesti ja mahdollisesti muillakin tavoilla. Pulju-moreenin on tulkittu muodostuneen myös jonkinlaisen kryoturbaation tai periglasiaalisen prosessin vaikutuksesta (Aario 1994). Esimerkiksi Aartolahti (1974) painotti supraglasiaalista syntyä, kun taas Kujansuu (1967, vrt. Hoppe 1952) kannatti subglasiaalista pursuamista, mitä Sutinen et al. (2014a,b) myös vaikuttaisi suosivan syntytapana lisättynä laukaisevaksi tekijäksi maanjäristykset. Johansson et al. (1991) saivat tutkimuksessaan todisteita molemmista kerrostumistavoista. Kukkonen et al. (1990) kannattivat subglasiaalista pursuamista Pohjois-Savon hienoainesmoreenimuodostumien synnylle.
Ruotsissa tähän muotoryhmään on varhaisissa tutkimuksissa luettu Veiki-moreeni ja Suomessa siis Pulju-moreeni (Hoppe 1952). Pohjois-Amerikassa puhutaan doughnut-moreeneista tai vaikkapa: ice-pressed ridges, ice-contact rings and ridges (esim. Gravenor & Kupsch 1959, Stalker 1960, Parizek 1969). Viime mainittu nimitys (Parizek 1969) jään kontaktissa syntyneista renkaista ja harjanteista pitää sisällään sekä sub-, en-, että supraglasiaaliset moreenit. Siksi ilmeisesti sitä nimitystä voisi käyttää korkeusmallien tulkinnassa monilla alueilla, jos tarkempaa tietoa esimerkiksi muodostumien sisäisestä koostumuksesta ja rakenteesta ei ole käytettävissä. Toisaalta vaihtoehtona on yleinen kuolleen jään kumpumoreenin nimitys.
Pulju-moreenin tyyppialueelta Suomessa ei ole vielä saatavissa tarkkaa korkeusmallia, joten sen nimityksen käyttö on hieman ongelmallista. Ortoilmakuvassa Puljun Pulju-moreeni vaikuttaa pyöreäharjaiselta. Kirjallisuudessa Pulju-moreeni on esitetty yleensä pyöreäharjaisena ja matomaisia harjanteita sisältävänä ja tasossa rengasmaisena eikä teräväharjaisena ja horisontaalisesti hieman kulmikaskuvioisena kuten Kinahmin kautta kulkevassa moreeniketjussa esimerkiksi Halunassa kumpumoreeni usein esiintyy. Suomessa näitä kuviomoreeneita ja/tai Pulju-moreeneita esiintyy varsinkin Lapissa ja Pohjois-Savossa sekä Lieksan-Ilomantsin seudulla ja monilla muillakin supra-akvaattisilla alueilla joskin on huomattavaa, että esimerkiksi Kinahmin seudulla kuviomoreeneita on muodostunut myös selvästi subakvaattisille, joskin matalan veden alueille suhteessa ylimpään rantaan. Puhosjärveltä Kiantajärven itäpuolelle ulottuva Suomussalmen kumpumoreeniketju (Virkkala 1951, Aario ja Forsström 1979) näyttää myös ainakin läntisiltä osiltaan, mistä korkeusmallia on toistaiseksi osittain saatavilla, koostuvan paljolta kuviomoreenin tyyppisestä morfologiasta. Siten Kinahmin kautta ja Suomussalmen kautta kulkevat (ablaatio)kumpumoreeniketjut muistuttaisivat topografialtaan ja stagnantin saumamuodostuman tyyppiseltä glasiodynaamiselta sijainniltaan toisiaan? Oulankajoesta pohjoiseen ja koilliseen päin kohti Kallunkia esiintyy myös paljon ja laajasti stagnantin jään Pulju-moreenin tyyppistä kumpumoreenia sekä joitakin erillisiä reunamoreenin tyyppisiä harjanteita tai railontäytteitä. Ilomantsin pohjoisosissa ja Pielisjärven reunamuodostuman proksimaalipuolella (kuvat 27 ja 28) tavataan suhteellisen suuriakin pyöreähköjä tai soikeita reunaharjanteisia moreeniplatoo-muodostumia tai vastaavia reunaharjanteisia painanteita. Näin osa niistä muistuttaa aika lailla Veiki-moreenia. Suomessa kuitenkin näiden muodostumien yleisnimitykseksi näyttää muodostuneen Pulju-moreeni (vrt. Sutinen 2014b) erottelematta supra- tai subglasiaalista syntytapaa.
Kuviomoreenien morfologisiksi elementeiksi voisi hahmottaa 1) reunusharjanteineen pyöreähkön kehämäisesti sulkeutuvat moreeniplatoot tai painanteet, 2) monimuotoisen "korvamaisesti" sulkeutuvat kehäharjanteet, 3) sulkeutumattomat enemmän tai vähemmän mutkittelevat harjanteet (ice-pressed ridges, Pulju-moreeni ym.), 4) pariharjanteet, 5) pyöreät kummut, 6) suorahkot yhdensuuntaiset harjanteet (vrt. radiaalimoreeni). Vallitsevan elementin mukaan kyseistä muotoryhmää voisi nimittää jollain sopivalla kuvaavalla nimityksellä kuten vaikkapa: painannemoreeni, platoomoreeni, korvamoreeni, Pulju-moreeni, parimoreeni, kekomoreeni, radiaalimoreeni yms. (kuvat 24-28). Osa näistä voi kuitenkin syntyä paitsi sub- niin myös supraglasiaalisissa prosesseissa. Tietynlaisen kuviomoreenin tyyppialueeksi voisi nimetä vaikkapa Halunan (Haluna-moreeni). Tulkinnan tarkistamiseksi olisi tietysti hyvä saada sedimentologista tutkimusaineistoa.
Kuva 24. Kyyjärven itäpuolen ablaatiomoreenimaastoa (P4144C, Metsäperä). Topografia muodostuu lähinnä "mutkittelevista harjanteista". (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Fig. 25. Patterned ablation hummocky moraines in northern Savo. They resemble Pulju moraine. Those with sharp crests and ear-like form are perhaps ice-pressed rings and ridges, so they can be called subglacial hummocky disintegration moraines for instance. The material is mostly fine grained till.
Kuva 25. Juankosken - Kinahmin - Lapinlahden "kuviomoreenit" a) Haluna kaukaa, b) Haluna läheltä c) Saari-Palonen d) Läntisen Nilsiän Kellomäki (P5213F) e) Kinahmi, f) Lapinlahden Saarismäki (P5214B)
a) Saariselkä (karttalehti V5213B) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
c) Joukhaisnuppula (karttalehti V5223A,C) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
d) Salmijärvi (karttalehti V4231A)(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos ) P=Pulju, R=Rogen U=sulavesiuoma
Kuva 25. Juankosken - Kinahmin - Lapinlahden "kuviomoreenit" a) Haluna kaukaa, b) Haluna läheltä c) Saari-Palonen d) Läntisen Nilsiän Kellomäki (P5213F) e) Kinahmi, f) Lapinlahden Saarismäki (P5214B)
b) Luppovaara (karttalehti V5214E) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Fig. 26 Pulju moraines from Lapland.
Kuva 26. Lapin Pulju-moreeneja (Veiki-moreeneja). Salmijärven kumpumoreeni muistuttaa aika tavalla esimerkiksi Nilsiän kumpumoreeneja (Haluna). Luppovaaralla esiintyy myös lineaarista kuvioitusta viitaten aikaisempaan tai jopa yhtäaikaiseen puolittain aktiiviseen liikevaiheeseen?
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Kuva 26. Lapin Pulju-moreeneja (Veiki-moreeneja). Salmijärven kumpumoreeni muistuttaa aika tavalla esimerkiksi Nilsiän kumpumoreeneja (Haluna). Luppovaaralla esiintyy myös lineaarista kuvioitusta viitaten aikaisempaan tai jopa yhtäaikaiseen puolittain aktiiviseen liikevaiheeseen?
Fig. 27. Pulju moraines (and Kames) in Ilomantsi, in eastern Finland.
Kuva 27. Ilomantsin Pulju- (tai Veiki)-moreeneja. Maaperäkartan mukaan osa niistä on muodostunut lajittuneesta glasifluviaalisesta aineksesta ja kuuluisi siten luokkaan Kames.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos)
Fig. 28. Pielisjärvi end moraine zone (map sheet P5433H). There can be seen RM = end moraine, DG = minor recessional end moraines, P = Pulju moraines (ice-pressed rings and ridges or supraglacial slump moraines), H = esker, among others.
Kuva 28. Pielisjärven reunamuodostuman proksimaalipuolen monimuotoista moreenimorfologiaa: RM reunamoreeni, DG reunamoreenivalli, P Pulju- ja Veiki-moreenin tyyppisiä muodostumia, H harju, FL fluting, DR drumliini. Erikoista on, että samaan aikaan ja lähellä toisiaan samalla linjalla syntyi reunamoreenivalleja ja Pulju-moreenia. Edellinen viittaa jäätikön jonkin asteiseen aktiivisuuteen ja jälkimmäinen passiivisuuteen. (karttalehti P5433H). Pulju-moreenia esiintyy yleisesti Pielisjärven reunamuodostuman proksimaaliosassa varsinkin koillispuoliskolla, mikä viittaa reunavyöhykkeen stagnantoitumiseen reunamoreenin kerrostumisen alkuvaiheen jälkeen.
Kuva 27. Ilomantsin Pulju- (tai Veiki)-moreeneja. Maaperäkartan mukaan osa niistä on muodostunut lajittuneesta glasifluviaalisesta aineksesta ja kuuluisi siten luokkaan Kames.
Fig. 28. Pielisjärvi end moraine zone (map sheet P5433H). There can be seen RM = end moraine, DG = minor recessional end moraines, P = Pulju moraines (ice-pressed rings and ridges or supraglacial slump moraines), H = esker, among others.
Kuva 28. Pielisjärven reunamuodostuman proksimaalipuolen monimuotoista moreenimorfologiaa: RM reunamoreeni, DG reunamoreenivalli, P Pulju- ja Veiki-moreenin tyyppisiä muodostumia, H harju, FL fluting, DR drumliini. Erikoista on, että samaan aikaan ja lähellä toisiaan samalla linjalla syntyi reunamoreenivalleja ja Pulju-moreenia. Edellinen viittaa jäätikön jonkin asteiseen aktiivisuuteen ja jälkimmäinen passiivisuuteen. (karttalehti P5433H). Pulju-moreenia esiintyy yleisesti Pielisjärven reunamuodostuman proksimaaliosassa varsinkin koillispuoliskolla, mikä viittaa reunavyöhykkeen stagnantoitumiseen reunamoreenin kerrostumisen alkuvaiheen jälkeen.
Reunakummut
Joskus tällaista aika teoreettistakin luokkaa voitaneen käyttää moreenimuotojen tulkinnassa. Niiden syntyprosesseissa ja morfologiassa heijastuu reunan läheisyys ja suunta. Pieni osa kuvan 20 ja vaikkapa 28 kumpumoreeneista kuuluu ehkä tähän luokkaan, samoin mahdollisesti kuvan 13 pienimuotoisin moreenitopografia. Reunakummut esiintyvät teoreettisesti ajatellen tyypillisesti välittömästi päätemoreenin proksimaalipuolella ja kuolleen jään kumpumoreenit hieman kauempana, vaikka tietysti jäätikkö saattaa stagnantoitua perääntymisvaiheessa aivan reuna-asemassakin. Lieksassa (kuva 28) Pulju-moreeni näyttää sijoittuvan myös lähelle reunavyöhykettä, ja paikoin aivan reuna-asemaankin. Lähempänä itärajaa Pielisjärven reunamuodostumaan ei siten liity niinkään hieman lounaampana tavattavaa fluting-viuhkaisuutta vaan kuolleen jään topografiaa. Samoin Sisä-Suomen reunamuodostuman lähimaastossa vaikkapa Korpilahdella esiintyy paljon ablaatiomoreeneja (kuva 30) joskin myös muutaman päätemoreenivallin vuosikerta, ehkä hieman enemmän niitä on Laukaan päässä (kuva 30 c). Ensimmäisellä Salpausselällä ainakin Rautjärven seudulla tavataan myös vähäistä Pulju-moreenimuodostusta (tai kuolleen jään moreenia) heti isompien reunamoreenien takana (kuva 35).
Joskus tällaista aika teoreettistakin luokkaa voitaneen käyttää moreenimuotojen tulkinnassa. Niiden syntyprosesseissa ja morfologiassa heijastuu reunan läheisyys ja suunta. Pieni osa kuvan 20 ja vaikkapa 28 kumpumoreeneista kuuluu ehkä tähän luokkaan, samoin mahdollisesti kuvan 13 pienimuotoisin moreenitopografia. Reunakummut esiintyvät teoreettisesti ajatellen tyypillisesti välittömästi päätemoreenin proksimaalipuolella ja kuolleen jään kumpumoreenit hieman kauempana, vaikka tietysti jäätikkö saattaa stagnantoitua perääntymisvaiheessa aivan reuna-asemassakin. Lieksassa (kuva 28) Pulju-moreeni näyttää sijoittuvan myös lähelle reunavyöhykettä, ja paikoin aivan reuna-asemaankin. Lähempänä itärajaa Pielisjärven reunamuodostumaan ei siten liity niinkään hieman lounaampana tavattavaa fluting-viuhkaisuutta vaan kuolleen jään topografiaa. Samoin Sisä-Suomen reunamuodostuman lähimaastossa vaikkapa Korpilahdella esiintyy paljon ablaatiomoreeneja (kuva 30) joskin myös muutaman päätemoreenivallin vuosikerta, ehkä hieman enemmän niitä on Laukaan päässä (kuva 30 c). Ensimmäisellä Salpausselällä ainakin Rautjärven seudulla tavataan myös vähäistä Pulju-moreenimuodostusta (tai kuolleen jään moreenia) heti isompien reunamoreenien takana (kuva 35).
Reunamoreenit
Pienet reunamoreenivallit, De Geer -moreenit, ovat korkeusmalleissa eräs tunnusomaisimpia hieman viivamaisia muotoelementtejä kuten vakoumat, pienvakoumat ja jäävuorten jäljet (kts. Seppälä 2015a). De Geer -moreenien pituus on tyypillisesti jopa vain 50-300 m, leveys 10-20 m ja korkeus 0.5-2 m (Ojala et al. 2015). Kuvassa 29 De Geer moreeni esiintyy säännöllisenä ja hieman keskimääräistä isompina ja pitempinä harjanteina. De Geer-moreenien vuosirytmiä on paljon epäilty, mutta jossain määrin se tulkinta on yleistynyt viime aikoina (op. cit.).Yleensä muodostuakseen jäätikön reunalla syvää vettä vaativia De Geer -moreeneja esiintyy lähinnä rannikkoalueilla, Salpausselkälinjan vaiheilla ja Länsi-Lapissakin (Seppälä 2015f). Käsivarren Lapissa yli 400 metrin korkeudessa Kuusivaaran-Palkkiskurun alueella esiintyy reunamoreeniparvia, jotka osittain kiertävät korkeimpia kohoumia rantavallimaisesti, osittain taas kulkevat korkeuskäyristä välittämättä.
Kuva 29. Säännöllistä ja suhteellisen suurikokoista (korkeus esim. 2,5 m ja leveys 25 m) De Geer-moreenia Jaalan pohjoispuolelta, mikä kerrostui jäätikön vetäytyessä Toiselta Salpausselältä juuri ennen Baltian jääjärven purkautumista. Harjanteiden keskimääräinen väli on 120 m. Kuvan alareunassa esiintyy myös suurikokoisempia varsinaisia reunamoreeniselänteitä (vrt. Ojala et al. 2015). (karttalehti M4331F, M4332E).
Isompia reunamoreeneja tavataan myös reunamuodostumista esimerkiksi Salpausseliltä ja Jyväskylän seudulta (kuvat 28-35). III Salpausselkä koostuu monin paikoin reunamoreeniselänteistä. Reunamoreenien ansiosta luoteisempi "lisämoreenikerros" voi esiintyä havainnollisesti korostettuna. Samoilla seuduilla erottuu myös muutamia vuosisarjoja De Geer -moreeneja, jotka syntyivät siinä vaiheessa kun jäätikkö lähti vetääntymään reuna-asemalta.
a) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016 )
b) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Kuva 30. Sisä-Suomen reunamuodostumaa Jyväskylän seudulla.
Merkinnät: RM reunamoreeni, DG De Geer-moreeni, K ablaatiokumpumoreeni (vrt. kuva 23).
a) Korpilahden Leustu, b) Muurame-Jyväskylä, c) Laukaa.
Kuvassa a) näkyy vasemmalla erikoisen mutkan tai kaksoisharjanteen sisältävä harjumainen Leustun reunamoreeni. Sen synty saattaisi liittyä mutkan sisään jääneeseen jäälohkareeseen. Paikoin muutenkin kuvan kumpumoreenissa näkyy umpilaskeumia muistuttaen siten jopa hieman Pulju-moreenia.Välittömästi päätemoreenin proksimaalipuolella näkyy paikoin muutamia pienempiä moreenivalleja.
Kuvassa b) esiintyy lähinnä jäätikön etenemisen päätettä edustava reunalinja ja sen takainen kuolleen jään kumpumoreenimaasto.
Kuvassa c) on sinisellä värillä kuvattu subakvaattinen alue. Näkyvissä on reunalinja ja sen takana De Geer- moreenien alue.
Kuva 31. Suuria reunamoreeniselänteitä poikkiprofiileineen Kolmannella Salpausselällä Muurlassa. De Geer -moreenia kerrostui paikoin reunan lähtiessä perääntymään luoteeseen. Reunamoreeniselänteiden korkeus on noin 10 m ja leveys noin 100 m. Poikkiprofiili on jossain määrin epäsymmetrinen distaalisivun ollessa usein hieman jyrkempi. Alueella ilmenee selvästi kokoero ns. suurten reunamoreenien ja De Geer-moreenien välillä vastaten ilmeisesti reunan viipymisaikaa kullakin reunalinjalla.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos )
Fig 29. De Geer moraines and Salpausselkä end moraine ridge near Jaala, II salpausselkä.
Isompia reunamoreeneja tavataan myös reunamuodostumista esimerkiksi Salpausseliltä ja Jyväskylän seudulta (kuvat 28-35). III Salpausselkä koostuu monin paikoin reunamoreeniselänteistä. Reunamoreenien ansiosta luoteisempi "lisämoreenikerros" voi esiintyä havainnollisesti korostettuna. Samoilla seuduilla erottuu myös muutamia vuosisarjoja De Geer -moreeneja, jotka syntyivät siinä vaiheessa kun jäätikkö lähti vetääntymään reuna-asemalta.
d) (korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Fig. 30. End moraine zones in Korpilahti (a), Muurame (b) and Laukaa (c), in central Finland near Jyväskylä town. There are end moraines (RM, edges of the glacier advance after Keuruu deglaciation), De Geer moraines (DG) an dead ice hummocky moraine (K). Blue color in figure d means subaquatic area at the time, when glacier began the retreat towards northwest.
Merkinnät: RM reunamoreeni, DG De Geer-moreeni, K ablaatiokumpumoreeni (vrt. kuva 23).
a) Korpilahden Leustu, b) Muurame-Jyväskylä, c) Laukaa.
Kuvassa a) näkyy vasemmalla erikoisen mutkan tai kaksoisharjanteen sisältävä harjumainen Leustun reunamoreeni. Sen synty saattaisi liittyä mutkan sisään jääneeseen jäälohkareeseen. Paikoin muutenkin kuvan kumpumoreenissa näkyy umpilaskeumia muistuttaen siten jopa hieman Pulju-moreenia.Välittömästi päätemoreenin proksimaalipuolella näkyy paikoin muutamia pienempiä moreenivalleja.
Kuvassa b) esiintyy lähinnä jäätikön etenemisen päätettä edustava reunalinja ja sen takainen kuolleen jään kumpumoreenimaasto.
Kuvassa c) on sinisellä värillä kuvattu subakvaattinen alue. Näkyvissä on reunalinja ja sen takana De Geer- moreenien alue.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Fig. 31. The III Salpauselkä End Moraine near Muurla.
Kuva 31. Suuria reunamoreeniselänteitä poikkiprofiileineen Kolmannella Salpausselällä Muurlassa. De Geer -moreenia kerrostui paikoin reunan lähtiessä perääntymään luoteeseen. Reunamoreeniselänteiden korkeus on noin 10 m ja leveys noin 100 m. Poikkiprofiili on jossain määrin epäsymmetrinen distaalisivun ollessa usein hieman jyrkempi. Alueella ilmenee selvästi kokoero ns. suurten reunamoreenien ja De Geer-moreenien välillä vastaten ilmeisesti reunan viipymisaikaa kullakin reunalinjalla.
Fig. 32. Eastern part of Pielisjärvi end moraine with some proximal big morainic hummocks.
Kuva 32. Pielisjärven reunamuodostuman itäosaa Lieksassa. Täällä reunamoreeniselänne esiintyy korkeimmillaan. Lisäksi kuvassa näkyy kuolleen jään kumpumoreeeja, joista yksi on erikoisen suuri ja tasalakinen platoomoreeni.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Kuva 32. Pielisjärven reunamuodostuman itäosaa Lieksassa. Täällä reunamoreeniselänne esiintyy korkeimmillaan. Lisäksi kuvassa näkyy kuolleen jään kumpumoreeeja, joista yksi on erikoisen suuri ja tasalakinen platoomoreeni.
Fig. 33. Pielisjärvi end moraine zone near Pitkäjärvi with triple drumlin, double esker and moraine plateau. (Lieksa, map sheet P6212A) (© National Land Survey)
Kuva 33. Pielisjärven reunamuodostuman maastoa Pitkäjärven kohdalla. Seudulla esiintyy myös kolmoisdrumliini, kaksoisharju ja platoomoreeneita.Kolmoisdrumliini on muotoutunut viime vaiheessa ilmeisesti eroosion kautta.
Kuva 34. Pielisjärven reunamuodostuman koillispuoliskon poikkiprofiileja. Niissä näkyy yleensä tiettyä epäsymmetrisyyttä. Ensimmäinen profiili vasemmalla on reunalinjan koillispäästä ja koskee oikeastaan reunalinjan Pulju-moreenia, mihin esiintymä päättyy moreenimuotojen osalta Suomen puolella. Päätemoreeniselänteen korkeus on täällä yleensä luokkaa 3-6 metriä.
(korkeusmalli: © Maanmittauslaitos, avoin aineisto 3/2016)
Kuva 33. Pielisjärven reunamuodostuman maastoa Pitkäjärven kohdalla. Seudulla esiintyy myös kolmoisdrumliini, kaksoisharju ja platoomoreeneita.Kolmoisdrumliini on muotoutunut viime vaiheessa ilmeisesti eroosion kautta.
Fig. 34. Transverse profiles of the Pielisjärvi end moraine, northeast section.
Kuva 34. Pielisjärven reunamuodostuman koillispuoliskon poikkiprofiileja. Niissä näkyy yleensä tiettyä epäsymmetrisyyttä. Ensimmäinen profiili vasemmalla on reunalinjan koillispäästä ja koskee oikeastaan reunalinjan Pulju-moreenia, mihin esiintymä päättyy moreenimuotojen osalta Suomen puolella. Päätemoreeniselänteen korkeus on täällä yleensä luokkaa 3-6 metriä.
Fig. 35. First Salpausselkä end moraine and Pulju moraine (P) near Rautjärvi.
Kuva 35. Ensimmäistä Salpausselkää Rautjärvellä. "Ison päätemoreenin" (RM) lisäksi kuvassa näkyy myös drumliinimaastoa ja Pulju-moreenin (P) tyyppistä morfologiaa. (karttalehti M5322E).
Otsikon alle voidaan lukea myös monia epämääräisempiä selännetyyppejä, joilla saattaa olla submarginaalinen synty-ympäristö. Näiden moreenien muodostumisessa on usein osuutta myös marginaalisilla glasiotektonisilla prosesseilla, ehkä jopa jäävuorien lohkeamisella (kuva 36).
(© Maanmittauslaitos)
Kuva 35. Ensimmäistä Salpausselkää Rautjärvellä. "Ison päätemoreenin" (RM) lisäksi kuvassa näkyy myös drumliinimaastoa ja Pulju-moreenin (P) tyyppistä morfologiaa. (karttalehti M5322E).
Otsikon alle voidaan lukea myös monia epämääräisempiä selännetyyppejä, joilla saattaa olla submarginaalinen synty-ympäristö. Näiden moreenien muodostumisessa on usein osuutta myös marginaalisilla glasiotektonisilla prosesseilla, ehkä jopa jäävuorien lohkeamisella (kuva 36).
Fig. 36. Probably glaciotectonic (sub)marginal moraines in Nivala near the old mine of Makola.
Kuva 36. Todennäköisesti glasiotektonista reunamoreenia Nivalan Räähkälässä lähellä Makolan vanhaa kaivoskylää.
Lopuksi
Kuva 36. Todennäköisesti glasiotektonista reunamoreenia Nivalan Räähkälässä lähellä Makolan vanhaa kaivoskylää.
Lopuksi
Suomen korkeusmallin pohjalta tehtyjä visualisointeja tarkastellessa tekee helposti yllättäviäkin tulkintoja muodostumien topografiasta ja esiintymisestä sekä syntyteorioista. Näyttää siltä, että tavallaan uutena muodostumisprosessina tulee esille glasiotektoninen vaikutus moniin moreenimuodostumiin. Matalapiirteiset fluting-kentät saattavat ilmentää päävirtaussuuntaan nähden täysin ristikkäisiä pienialaisia virtauskenttiä. Rogen-moreenia näyttää esiintyvän melko etelässäkin kuten Porissa ja Lammin korkeudella. Useilla alueilla varsinkin Suomen deglasiaation aikaisten päävirtauskielekkeiden sisällä tavataan maisematyyppiä, mikä muodostuu sileäpintaisista drumliinivyöhykkeistä, joita halkoo rikkonaisen topografian laaksovyöhykkeitä, missä on esiintynyt voimakasta glasiotektonista ja glasifluviaalista eroosiota. Myös kuolleen jään kumpumoreenit ja harjut pyrkivät useimmilla alueilla sijoittumaan laaksoasemaan. Pulju-moreenin tyyppisiä kumpumoreeneita esiintyy myös yllättävän laajasti Lapin ulkopuolella aina Salpausselkälinjalle asti ja ehkä sitäkin kauemmaksi.
Kirjallisuus
Aario, R. 1977. Classification and terminology of morainic landforms in Finland. Boreas, 6: 87–100.
Aario, R. 1984. Jäätikkösyntyisten maaperämuodostumien koostumus, ominaisuudet ja käyttösoveltuvuus. Määräaikainen loppuraportti Suomen Akatemian tutkimusprojektista, Oulu, 04-114. 90 s.
Aario, R. 1994. Lapin omaleimaiset moreenimuodostumat, Puljumoreeni ja Sevettimoreeni. Terra, 106:3, s. 258-266.
Aario, R. & Forsström, L. 1979. Glacial stratigraphy of Koillismaa and north Kainuu, Finland. Fennia 157:2, 1- 49.
Aartolahti, Toive. 1972. On deglaciation in southern and western Finland. Fennia 114, 1-84.
Aartolahti, Toive. 1974. Ring ridge hummocky moraines in northern Finland. Fennia 134, 1-22.
Aartolahti, Toive. 1975. Two glacial mound fields in northern Savo, Finland. Fennia 139, 1-23.
Aber, J.S. and Ber. A. 2007. Glaciotectonism. Developments in Quaternary Science 6, Elsevier, Amsterdam, 246 p.
Aber, J.S., Bluemle, J.P., Brigham-Grette, J., Dredge, L.A., Sauchyn, D.J. and Ackerman, D.L. 1993. Glaciotectonic data base and mapping of North America. In Aber, J.S. (ed.), Glaciotectonics and mapping of glacial deposits. Canadian Plains Research Center, Canadian Plains Proceedings 25/1: 177-200. Regina, Canada.
Benn, D.I. and Evans, D.J.A. 1998. Glaciers and glaciation. Arnold, London, 734 p.
Bennet, M. and Glasser, N. 2009. Glacial Geology: Ice sheets and landforms, 2nd edition, Wiley-Blackwell, 385 p.
Clayton, Lee, 1967, Stagnant-glacier features of the Missouri Coteau in
North Dakota: North Dakota Geol. Survey Misc. Ser. 30, p. 25-46.
Dahlgren, S. 2013. Subglacially meltwater eroded hummocks. Degree of Master of Science. Department of Earth Sciences. Geovetarcentrum/Earth Science Centre. University of Gothenburg.
49 p.
Dunlop, P. and Clark, C.D., 2006. The morphological characteristics of ribbed moraine. Quaternary Science Reviews, v.25, pp.1669-1691.
Ely, J.C., Clark, C.D., Spagnolo, M., Stokes, C.R., Greenwood, S.L., Hughes, A.L.C., Dunlop, P., Hess, D. In press. Do subglacial bedforms comprise a size and shape continuum? Geomorphology 257 (2016) 108–119.
Evans, D.J.A. 2006. Glacial Landsystems. In Glacier Science and Environmental Change. Knight, P.G. London: Blackwell. 83-88.
Eyles, N., Putkinen, N., Sookhan, S. & Arbelaez-Moreno, L. 2016. Erosional origin of drumlins and megaridges. Sedimentary Geology 338: 2-23.
Gravenor, C. P., and Kupsch, W. 0. 1959. Ice-disintegration features in in western Canada. J. Geol. 67, 48–64.
Hindmarsh, R.C.A. 1996. Sliding of till over bedrock: scratching, polishing, communition and kinematic-wave theory. Annals of Glaciology, 22, 41-47.
Hoppe, G. 1952. Hummocky moraine regions, with special reference to the interior of Norrbotten. Geogr. Ann. 34:1-2, s. 1-72.
Hättestrand, C., 1997. Ribbed moraines in Sweden – distribution pattern and palaeoglaciological implications. Sedimentary Geology 111, 41–56.
Hättestrand, C. & Kleman, J. 1999. Ribbed moraine formation. Quaternary Science Reviews, 18, No.1, 43-61.
Ingólfsson, O. Benediktsson, I.Ö. Anders Schomacker, A., Kurt H. Kjær, A., Brynjólfsson S., Jónsson S.A., Korsgaard N.J. , Johnson, M.D. 2016. Glacial geological studies of surge-type glaciers in Iceland — Research status and future challenges. Earth-Science Reviews, Volume 152, January 2016, Pages 37-69.
Johansson, P. , Nenonen, J. 1991. Till stratigraphical studies in the Pulju area in northern Finland. Julkaisussa: Autio, S. (toim.) Geological Survey of Finland, Current Research 1989-1990. Geological Survey of Finland. Special Paper 12, 131-134.
Kleman, J., Hättestrand, C., Stroeven, A. P., Jansson, K. N., De Angelis, H. and Borgström, I. 2006 Reconstruction of Palaeo-Ice Sheets - Inversion of their Glacial Geomorphological Record, in Glacier Science and Environmental Change.Knight, P.G. London. Blackwell.
Kleman, J. and Glasser, N.F., 2007: Subglacial Thermal Organization (STO) of Ice Sheets. Quaternary Science Reviews, 26:585-597.
Linden, M., Möller, P. and Adrielsson, L. 2008. Ribbed moraine formed by subglacial folding, thrust stacking and lee-side cavity infill. Boreas, 37: 102–131.
Moran, S R. 1971. Glaciotectonic structures in drift, p. 127-148. In Goldthwait, R.P. (toim.) Till/a symposium, p. 127-148. Ohio State University Press, Ohio.
Mäkinen, K., Palmu, J-P, Teeriaho, J., Rönty, H., Rauhaniemi, T., Jarva, J. 2007. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. Suomen ympäristö 14/2007. Ympäristöministeriö. 120 s.
Ojala, A.E.K., Putkinen, N., Palmu J.P. & Nenonen, K. 2015. Characterization
of De Geer moraines in Finland based on LiDAR DEM mapping, GFF, 137:4, 304-318
Palmu, J.P., Ojala, A.E.K., Ruskeeniemi, T., Sutinen, R. & Mattila, J. 2015. LiDAR DEM detection and classification of postglacial faults and seismically-induced landforms in Finland: a paleoseismic database. GFF.
Parizek, R.R., 1969. Glacial ice-contact rings and ridges. GSA Special Papers 1969, v. 123, p. 49-102.
Shaw, J., Kvill, D. and Rains, B. 1989. Drumlins and catastrophic subglacial floods. Sedimentary Geology, 62, 177-202.
Spagnolo M., Clark C.D., Ely J.C., Stokes C.R., Anderson J.B., Andreassen K., Graham A.G C. and King E.C. 2014. Size, shape and spatial arrangement of mega-scale glacial lineations from a large and diverse dataset, Earth Surface Processes and Landforms, 39, pages 1432–1448.
Stalker, A. MacS., 1960, Ice-pressed drift forms and associated deposits in Alberta: Canada Geol. Survey Bull. 57,38 p.
Sutinen, R., Aro, I., Närhi, P., Piekkari, M. & Middleton, M., 2014a. Maskevarri Ráhppát in Finnmark, northern Norway – is it an earthquake-induced landform complex? Solid Earth 5, 683–691.
Sutinen, R., Hyvönen, E., Middleton, M. & Ruskeeniemi, T., 2014b. Airborne LiDAR detection of postglacial faults and Pulju moraine in Palojärvi, Finnish Lapland. Global and Planetary Change 115, 24–32.
Virkkala, K. 1951. Glacial geology of the Suomussalmi area, East Finland. Bulletin de la Commission géologique de Finlande 155. 160 s.
Aario, R. 1977. Classification and terminology of morainic landforms in Finland. Boreas, 6: 87–100.
Aario, R. 1984. Jäätikkösyntyisten maaperämuodostumien koostumus, ominaisuudet ja käyttösoveltuvuus. Määräaikainen loppuraportti Suomen Akatemian tutkimusprojektista, Oulu, 04-114. 90 s.
Aario, R. 1994. Lapin omaleimaiset moreenimuodostumat, Puljumoreeni ja Sevettimoreeni. Terra, 106:3, s. 258-266.
Aario, R. & Forsström, L. 1979. Glacial stratigraphy of Koillismaa and north Kainuu, Finland. Fennia 157:2, 1- 49.
Aartolahti, Toive. 1972. On deglaciation in southern and western Finland. Fennia 114, 1-84.
Aartolahti, Toive. 1974. Ring ridge hummocky moraines in northern Finland. Fennia 134, 1-22.
Aartolahti, Toive. 1975. Two glacial mound fields in northern Savo, Finland. Fennia 139, 1-23.
Aber, J.S. and Ber. A. 2007. Glaciotectonism. Developments in Quaternary Science 6, Elsevier, Amsterdam, 246 p.
Aber, J.S., Bluemle, J.P., Brigham-Grette, J., Dredge, L.A., Sauchyn, D.J. and Ackerman, D.L. 1993. Glaciotectonic data base and mapping of North America. In Aber, J.S. (ed.), Glaciotectonics and mapping of glacial deposits. Canadian Plains Research Center, Canadian Plains Proceedings 25/1: 177-200. Regina, Canada.
Benn, D.I. and Evans, D.J.A. 1998. Glaciers and glaciation. Arnold, London, 734 p.
Bennet, M. and Glasser, N. 2009. Glacial Geology: Ice sheets and landforms, 2nd edition, Wiley-Blackwell, 385 p.
Clayton, Lee, 1967, Stagnant-glacier features of the Missouri Coteau in
North Dakota: North Dakota Geol. Survey Misc. Ser. 30, p. 25-46.
Dahlgren, S. 2013. Subglacially meltwater eroded hummocks. Degree of Master of Science. Department of Earth Sciences. Geovetarcentrum/Earth Science Centre. University of Gothenburg.
49 p.
Dunlop, P. and Clark, C.D., 2006. The morphological characteristics of ribbed moraine. Quaternary Science Reviews, v.25, pp.1669-1691.
Ely, J.C., Clark, C.D., Spagnolo, M., Stokes, C.R., Greenwood, S.L., Hughes, A.L.C., Dunlop, P., Hess, D. In press. Do subglacial bedforms comprise a size and shape continuum? Geomorphology 257 (2016) 108–119.
Evans, D.J.A. 2006. Glacial Landsystems. In Glacier Science and Environmental Change. Knight, P.G. London: Blackwell. 83-88.
Eyles, N., Putkinen, N., Sookhan, S. & Arbelaez-Moreno, L. 2016. Erosional origin of drumlins and megaridges. Sedimentary Geology 338: 2-23.
Gravenor, C. P., and Kupsch, W. 0. 1959. Ice-disintegration features in in western Canada. J. Geol. 67, 48–64.
Hindmarsh, R.C.A. 1996. Sliding of till over bedrock: scratching, polishing, communition and kinematic-wave theory. Annals of Glaciology, 22, 41-47.
Hättestrand, C., 1997. Ribbed moraines in Sweden – distribution pattern and palaeoglaciological implications. Sedimentary Geology 111, 41–56.
Hättestrand, C. & Kleman, J. 1999. Ribbed moraine formation. Quaternary Science Reviews, 18, No.1, 43-61.
Ingólfsson, O. Benediktsson, I.Ö. Anders Schomacker, A., Kurt H. Kjær, A., Brynjólfsson S., Jónsson S.A., Korsgaard N.J. , Johnson, M.D. 2016. Glacial geological studies of surge-type glaciers in Iceland — Research status and future challenges. Earth-Science Reviews, Volume 152, January 2016, Pages 37-69.
Johansson, P. , Nenonen, J. 1991. Till stratigraphical studies in the Pulju area in northern Finland. Julkaisussa: Autio, S. (toim.) Geological Survey of Finland, Current Research 1989-1990. Geological Survey of Finland. Special Paper 12, 131-134.
Kleman, J., Hättestrand, C., Stroeven, A. P., Jansson, K. N., De Angelis, H. and Borgström, I. 2006 Reconstruction of Palaeo-Ice Sheets - Inversion of their Glacial Geomorphological Record, in Glacier Science and Environmental Change.Knight, P.G. London. Blackwell.
Kleman, J. and Glasser, N.F., 2007: Subglacial Thermal Organization (STO) of Ice Sheets. Quaternary Science Reviews, 26:585-597.
Kujansuu, Raimo. 1967. On the deglaciation of western Finnish Lapland. Bulletin de la Commission géologique de Finlande 232, 1-98.
Kukkonen, E. & Saarelainen, J. 1990. Moraine hills containing clayey till north-west of Iisalmi. Julkaisussa: Mäkinen, K. (toim.) 1990. Mid-Norden Project, Subproject Quaternary geology, Guide for the excursion to central Finland. Geological survey of Finland, Rovaniemi, s. 64-65.Linden, M., Möller, P. and Adrielsson, L. 2008. Ribbed moraine formed by subglacial folding, thrust stacking and lee-side cavity infill. Boreas, 37: 102–131.
Moran, S R. 1971. Glaciotectonic structures in drift, p. 127-148. In Goldthwait, R.P. (toim.) Till/a symposium, p. 127-148. Ohio State University Press, Ohio.
Mäkinen, K., Palmu, J-P, Teeriaho, J., Rönty, H., Rauhaniemi, T., Jarva, J. 2007. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. Suomen ympäristö 14/2007. Ympäristöministeriö. 120 s.
Ojala, A.E.K., Putkinen, N., Palmu J.P. & Nenonen, K. 2015. Characterization
of De Geer moraines in Finland based on LiDAR DEM mapping, GFF, 137:4, 304-318
Palmu, J.P., Ojala, A.E.K., Ruskeeniemi, T., Sutinen, R. & Mattila, J. 2015. LiDAR DEM detection and classification of postglacial faults and seismically-induced landforms in Finland: a paleoseismic database. GFF.
Parizek, R.R., 1969. Glacial ice-contact rings and ridges. GSA Special Papers 1969, v. 123, p. 49-102.
Rose, J. 1987. Drumlins as part of a glacier bedform continuum. In Menzies, J. and Rose, J. (eds), Drumlin Symposium. Rotterdam, Balkema, 103-116.
Ruszczynska-Szenajch, H., 1987. The origin of glacial rafts: detachment, transport, deposition: Boreas, v. 16, p. 101-112.
Sarala, P. 2006. Ribbed moraine stratigraphy and formation in southern Finnish Lapland. J. Quaternary Sci., 21: 387–398.
Seppälä, M. 2005 (toim.). The Physical Geography of Fennoscandia. Oxford University Press, Oxford. 468 s.
Sarala, P. 2006. Ribbed moraine stratigraphy and formation in southern Finnish Lapland. J. Quaternary Sci., 21: 387–398.
Seppälä, M. 2005 (toim.). The Physical Geography of Fennoscandia. Oxford University Press, Oxford. 468 s.
Spagnolo M., Clark C.D., Ely J.C., Stokes C.R., Anderson J.B., Andreassen K., Graham A.G C. and King E.C. 2014. Size, shape and spatial arrangement of mega-scale glacial lineations from a large and diverse dataset, Earth Surface Processes and Landforms, 39, pages 1432–1448.
Stalker, A. MacS., 1960, Ice-pressed drift forms and associated deposits in Alberta: Canada Geol. Survey Bull. 57,38 p.
Sutinen, R., Aro, I., Närhi, P., Piekkari, M. & Middleton, M., 2014a. Maskevarri Ráhppát in Finnmark, northern Norway – is it an earthquake-induced landform complex? Solid Earth 5, 683–691.
Sutinen, R., Hyvönen, E., Middleton, M. & Ruskeeniemi, T., 2014b. Airborne LiDAR detection of postglacial faults and Pulju moraine in Palojärvi, Finnish Lapland. Global and Planetary Change 115, 24–32.
Virkkala, K. 1951. Glacial geology of the Suomussalmi area, East Finland. Bulletin de la Commission géologique de Finlande 155. 160 s.
Summary:
LiDAR-based interpretation of morainic landforms in Finland
Visualizations made on the basis of Finland's DEM (visualization Source: National Land Survey: 2-meter screen, the height accuracy of about 0.3 m, open data, and GTK) can easily reveal many even surprising features or at least such interpretations about morainic landforms in Finland.
Glaciotectonism arises as a "new kind" of active formation process. It produced fragmented till surfaces probably mostly by brittle fracture of frozen till, and so affected e.g. the formation of glaciotectonic hummocky moraines, ice-shoved depressions and hills, fan shaped fault zones, ribbed moraines and so on. Good signs of glaciotectonic effect to the till surfaces are the plucked edges or steps and semilinear or fan-like quarry edges in topography, which are often horizontally diagonal compared with the main direction of the flow of the glacier. Glaciotectonically fractured steps can be so tight, that they construct like horizontal diamond-patterned surfaces (Fig. 2, 17). Sometimes it can be seen punctate proximal endings of the fan-like hollows of glaciotectonic rafts.
Other main morainic morphology producing processes are glaciodynamic (subglacial bedform, deforming layer), disintegration (ablation) and marginal, which created correspondingly: glaciodynamic subglacial moraines like streamlined linear drumlins and flutings and active ice hummocks, transverse ribbed moraines; dead ice moraines; marginal moraines. Ice-pressed rings and ridges by stagnant ice seem to be quite common and widespread in the supra-aquatic and shallow water terrain in Finland judging by the visualizations of DEM (Fig. 25-28).
There are many "new" lately born local fluted surfaces and low-profile fluting fields, which show cross-wise or transverse patterned flow directions compared to the main striation direction of the area (Fig. 5-8). Ribbed moraines occur also more to the south than earlier thought. The same applies to Pulju moraine (Veiki?). It seems to exist up to The Salpausselkä line and maybe even beyond that. Within main ice lobes or streams the glaciated terrain is often divided into smooth looking drumlin highlands and into rough erosional lowland zones, where the erosion has happened by glaciotectonics and by glaciofluvial flow even at subglacial time, and also later as spillways or so. The eskers and different kinds of hummocky moraines are also situated mostly in valleys (Fig. 9).
The distribution of morainic landforms or landscapes depends on many things like water depth at the glacier margin (or subaquatic /supra-aquatic situation), the thermal, dynamic and hydraulic conditions in the glacier and at its base and at margin. Glaciotectonic features are probably connected to the warm/cold and cold/warm transition zones at the glacier base like cold interior parts of the ice sheet, frozen bed patches or sticky spots between ice streams and at their onset areas, and at possible cold margins. What is the exact nature of longitudinal rough zones between smooth drumlin swarms is still quite unclear. Maybe they are just zones, where were slower ice motion, more glaciofluvial drainage and temporary freezing and plucking and postglacial drainage? All that mostly because of the thermal and dynamic regime of the retreating ice sheet.
The abundance of the reputed glaciotectonic features indicates that the base of the receding ice sheet was not all over the entire time at the pressure melting point. The wide distribution of the dead ice moraines points out that finally there were stagnant (interlobate and marginal) zones too. In other areas, like in sides of gorges of strong glaciofluvial erosion, there are lately formed, perhaps some by subglacial meltwater flow, flutings with exotic directions. The marginal moraines in Finland are mostly End Moraines and De Geer-moraines, which appear quite limited areas along the coast, deep water areas and along the known few End Moraine zones like the Salpausselkä line. This demonstrates that the deglaciation style was not necessarily actively frontal all the time everywhere.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti