III Salpausselällä oli myös flutingviuhkaista oskillaatiota/deglasiaatiota

Pernunnummen länsipuolelta kulkee III Salpausselän reunamuodostuma. III Salpausselkä koostuu enimmäkseen melko vaatimattomista moreeniharjanteista ja -kummuista sekä reunamoreeniharjanteen suhteen hieman erillisistä deltoista ja sandureista. Syvemmän veden alueilla ja harjujen yhteydessä muodostumat ovat toisinaan korkeampia ja tiiviimmin yhdessä myös III Salpausselällä. Paikoin isommissa reunaselänteissä materiaalina on myös soraa ja hiekkaa. Muodostuma näkyy korkeusmallissa jokseenkin jatkuvana ilman huomattavia katkoksia maa-alueilla aina Jurmosta Hattulaan (kuva 1 a, b; vrt. Saarnisto et al. 1994).

a

b

Kuva 1. Salpausselkien kulku Etelä- Suomessa korkeusmallista hahmoteltuna. Pohjakarttana on pohjavesialueet. II Salpausselkä esiintyy paikoin rinnakkaisina selänteinä ja mutkan läntinen osa on paikallistettu tässä aika viitteellisesti. (GTK: Maankamara. Kirjoituksen kuvien lähtöaineiston copyright on GTK:lla ja/tai Maanmittauslaitoksella, avoin lisenssi eli ne sisältävät maastotietokannan aineistoa 1/2015.)

Pernunnummen seudulla havaitaan reunamoreenin yhteydessä pitkälle samanlaista proksimaalista flutingmaastoa kuin Joensuun koillispuolellakin mahdollisesti samanikäisellä reunamuodostumalla (kuva 2). Molemmat ovat muodostuneet viimeistään Preboreaalin alussa. Vastaava pienoiskielekkeinen eli flutingviuhkainen oskillaatio- / deglasiaatiomalli tai reunamuodostuman syntytapa ison keskusharjun (saumaharjun) ympärillä kuin Pernunnummella esiintyy myös Somerniemellä ja jossain määrin myös Rengossa. Somerniemellä glasifluviaaliset reunamuodostumat kuten delta ja reunaselänne kerrostuivat aika syvään veteen suhteellisen korkeina ja kompakteina.

Kuva 2. III Salpausselkä Pernunnummen kohdalla ja siihen liittyvät flutingkentät (virtausviivat suuntalukemineen). 

R Reunamoreeniselänne.

H Harju

S Sanduri

F Fluting, reunanläheinen proksimaalinen virtauskenttä

Kuva 3. Tyypillinen profiilikuva flutingmaastosta. Kuvan 2 eteläinen flutingkenttä.

Fluting on seudulla tyypillisesti 1- 2 m korkeaa, 20-30 m leveää ja kilometrinkin pitkää (kuva 3). Paitsi harjanteita esiintyy myös kouruja.

Fluting todennäköisesti osoittaa jäätikön lämminpohjaisuutta, aktiivisuutta ja selväpiirteistä reunaa. Ilmeisesti jäätikkö eteni tai jäätiköllä oli aktiivinen virtausvaihe samaan aikaan kun reunan eteen kerrostui moreenikumpuja ja -harjanteita. Vakoumien esiintymisestä voisi päätellä, että fluting-kentän ja -virtauksen pituus oli 2-3 km, mikä voisi vastata myös reunan etenemistä, vaikka ei välttämättä. Vakoumien muodostumisalan radiaalinen pituus ei ole yksi yhteen sidoksissa reunan etenemisen määrään. Nähtävästi kuitenkin jään syöttö alueelle joksikin aikaa lisääntyi ja se aiheutti paikoin pienoiskielekkeitten kehittymistä ja reunan etenemistä. Kokonaisuudessaan III Salpausselkä ilmentää vähintään jäätikön reunan vetäytymisen pysähtymistä paikalleen joksikin aikaa. Lounais-Suomessa jäätikön aktiiviseen virtaukseen liittyvää kielekkeisyyttä ilmeni deglasiaatiovaiheessa paitsi koko Salpausselkien kaarten mitassa isossa kielekkeessä niin myös paikallisesti pienemmässä mittakaavassa. Marginaalisten "saumaharjujen" kohdilla III Salpausselän reunalinja kääntyy usein sisäänpäin jäätikköön nähden ja vastaavasti harjua reunustavien flutingviuhkojen kohdilla ulospäin (kuva 2).

Flutingkentät ovat hieman erisuuntaisia pyrkien asettumaan kohtisuoraan  reunalinjaan nähden siinä aivan onnistumatta. Selvästikin liike on jatkunut aivan reunamoreenille asti, mutta ei yleensä sen pitemmälle. Tätä osoittaa maastonsuuntaus eri vyöhykkeissä ja joskus reunamoreenissa asti tavattavat vakoumat.

Jäätikkö on deglasiaation aikana ollut eriytyneistä reunanläheisistä virtauksista päätellen pitkään aktiiviinen, mistä on seurannut päätemoreenin kerrostuminen (vrt. Litmanen 2012). Mutta etenemisen tai virtauksen päätyttyä on saattanut seurata hyvinkin stagnantti vaihe, jolloin jäätikön reuna on ollut jonkin aikaa ja matkaa stagnantissa tilassa. Tähän viittaa kuvassa eteläosassa oleva diagonaali pienoisharju flutingviuhkan proksimaalipuolella (vrt. Mäkinen et al. 2008). DeGeer-moreenien yleisyys Lounais-Suomessa taas osoittaa lämminpohjaisen jäätikön frontaalista deglasiaatiota useimmilla varsinkin syvemmän veden alueilla. 

Kirjallisuus

Litmanen, T. 2012. Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernunnummella. Maantieteen pro gradu-tutkielma. Turun yliopisto. 100 s.
Mäkinen, J., Palmu, J-P. 2008. Collapse of sediment filled crevasses associated with floods and mass flows in the proximal zone of the Pernunnummi sandurdelta, III Salpausselkä, SW Finland. Quaternary Science Reviews 27, 1992–2011.
Saarnisto, M. et. al. 1994. Salpausselkä ja jääkaudet. Geologian tutkimuskeskus. Opas 36. 50 s.